Mene Etusivulle
31.3.2022

UUTINEN

Eekoo 115v – lasten piirustuskilpailu!

Eekoo 115v – juhlavuoden piirustuskilpailu 1.4.-31.5.2022 lapsille! Kolme parasta piirustusta palkitaan Tykkimäen huvipuiston perhelipuilla.Etelä-Karjalan Osuuskauppa juhlii tänä vuonna 115-juhlavuottaan. Juhla-aika yllätyksineen alkaa syksyllä, mutta kevät on hyvää aikaa valmistautua. Nyt haluamme kutsua mukaan juhlavalmisteluihin myös asiakasomistajaperheet ja Etelä-Karjalan lapset!Mistä on kyse? Eekoo toteuttaa asiakasomistajaperheilleen lasten piirustuskilpailun. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 6–12-vuotiaat, Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimialueella asuvat lapset – yhdessä vanhempiensa avustamana! Tehtävänä on toteuttaa piirros, joka voisi kuvittaa syksyllä Eekoo 115- juhlavuoden teeman mukaisia materiaaleja, esimerkiksi julisteita myymälöissämme. Kuva voi olla esimerkiksi: eteläkarjalainen maisema, oma Eekoon lähikauppa tai oma lempiravintola Eekoossa. Teema on laajasti täynnä #elämänmakuisiakohtaamisiaNäin voit osallistua: • lapsi osallistuu kilpailuun yhdessä täysi-ikäisen huoltajan kanssa eli kuvan piirustuksesta Eekoolle toimittaa huoltaja • kisaan voi osallistua lähettämällä meille valokuva valmiista piirustuksesta BCaster-palvelun kautta • Kukin osallistuja voi lähettää kilpailuun vain yhden kuvan • Kuvien tulee olla vaakasuuntaisia ja riittävän hyvälaatuisia (vähintään 2Mb) • voit lähettää kuvasi myös sähköpostitse, eekoo.mainososasto@sok.fi • kuvat on lähetettävä 1.4.-31.5.2022 välisenä aikanaKisaan osallistuvista kuvista 3 elämänmakuisinta palkitaan perhelipulla Tykkimäen huvipuistoon!Lisäksi kaikkien kuvakisaan osallistuneiden kesken arvotaan 1kpl perhelippuja Tykkimäen huvipuistoon. Eekoolla on oikeus käyttää kilpailuun lähetettyjä kuvia omissa julkaisuissaan ja somessa vuoden 2022 loppuun asti.Lue BCaster-palvelun QR-koodi kätevästi puhelimellasi:

KATEGORIAT

  • Asiakasomistajuus
  • Uutiset