Mene Etusivulle

Yhdenvertainen maailma

Monimuotoinen työyhteisö, hyvin mietitty hankintaketju. Kannamme vastuuta ihmisistä ja huolehdimme siitä, että omia ja kumppaneidemme työntekijöitä kohdellaan reilusti niin meillä kuin maailmalla.

Kannamme vastuuta ihmisistä

Etelä-Karjalan Osuuskauppa tarjoaa sinulle luotettavan ja hyvämaineisen työpaikan lyömättömillä henkilöstöeduilla. Huolehdimme työntekijöistämme ja annamme mahdollisuuden kehittyä työssä sekä oppia uutta. Meille kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä ja tervetulleita. Huolehdimme siitä, että omia ja kumppaneidemme työntekijöitä kohdellaan reilusti niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme yhteinen, syrjimätön ja monimuotoinen osuuskauppa. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja edistämään niiden toteutumista omassa toiminnassamme. Odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Teemme jatkuvasti töitä hankinnan vastuullisuuden varmistamiseksi.

Eekoo on toistamiseen Suomen innostavin työpaikka

Etelä-Karjalan Osuuskauppa on jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista ja sijoittui keskisuurten yritysten parhaimmaksi työpaikaksi. Myös edellisenä vuonna Eekoo sijoittui keskisuurten yritysten sarjan voittajaksi. Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown vuosittainen tunnustus poikkeuksellisen hyvät henkilöstötutkimuksen tulokset saavuttaneille orga-nisaatioille. Eezy Flown toteuttamaan PeoplePower-henkilöstökokemustutkimukseen vastaa vuosittain lähes 200 000 työntekijää. Suomen Innostavimmat työpaikat valitaan PeoplePower-tutkimuksen pohjalta lasketun henkilöstökokemusta mittaavan indeksin perusteella. Tunnustuksen saavat käyttöönsä tutkimuksessa korkeimpiin luokituksiin (AA, AA+ ja AAA) yltäneet työpaikat. Tutkimustietoa on kerätty vuodesta 2014 ja Suomen Innostavimmat työpaikat palkitaan nyt jo 10. kertaa. – Vuosittainen työyhteisötutkimus on tärkeä väline kehittäessä Eekoota entistäkin paremmaksi yhdessä henkilöstön kanssa. Marraskuussa 2024 tehtyyn tutkimukseen vastasi 96 % henkilöstöstä ja Eekoon tulos oli alueosuuskauppojen toiseksi paras. Peräti 92 % tutkimukseen vastanneista suosittelisi Eekoota työnantajana. Kiitos jokaiselle työkaverille Eekoossa tästä hienosta tunnustuksesta, joka on pitkäjänteisen yhteisen työn tulosta, kiittelee Eekoon henkilöstö- ja viestintäjohtaja Päivi Jäkälä. S-ryhmän yritykset pärjäsivät jälleen huippuhienosti Eezy Flown Suomen innostavimmat työpaikat -kisassa. Suurista yrityksistä Suomen innostavin oli Osuuskauppa KPO ja pienten yritysten sarjan voiton vei NEOT Oy. Kaikki S-ryhmän Suomessa toimivat yritykset saivat hyvillä työyhteisötutkimustuloksillaan Suomen innostavimmat työpaikat -kunniamaininnan. Lisätietoja: Etelä-Karjalan Osuuskauppa, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Päivi Jäkälä, puh. 010 7620 024, paivi.jakala@sok.fi

Periaatteet

  • Vastuullisuusperiaatteet

    S-ryhmän vastuullisuusperiaatteet pohjautuvat S-ryhmän osuustoiminnallisiin arvoihin: olemme asiakasta varten, kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä, uudistamme jatkuvasti toimintaamme sekä toimimme tuloksellisesti. Vastuullisuusperiaatteet ohjaavat toimintaamme ympäristön, yhteiskunnan ja liiketoiminnan johtamisen aiheissa. Katso S-ryhmän vastuullisuusperiaatteet.
  • Eettiset periaatteet

    Jokapäiväisen toimintamme on täytettävä ne eettiset odotukset, joita eri sidosryhmät meille asettavat. Tutustu eettiseen toimintatapaamme ja periaatteisimme. Katso S-ryhmän eettiset periaatteet.
  • Ihmisoikeusperiaatteet

    Olemme sitoutuneet kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja edistämään niiden toteutumista omassa toiminnassamme. Odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Katso S-ryhmän ihmisoikeusperiaatteet