Mene Etusivulle
Haku
22.9.2026

Ruokahävikki kutistui 1,1 prosenttiin myynnistä – Eekoo avaa uuden tavan tukea paikallista ruoka-apua

Etelä-Karjalan Osuuskauppa on onnistunut vähentämään ruokahävikkiään merkittävästi, ja vuonna 2025 hävikki oli enää 1,1 prosenttia myynnistä. Samalla perinteiseen ruoka-apuun lahjoitettavan hävikkiruoan määrä on vähentynyt. Siksi osuuskauppa avaa asiakkailleen uuden tavan tukea oman alueen ruoka-apua: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun.
Ruoka-apuun ohjataan edelleen käyttökelpoisia elintarvikkeita aina silloin, kun tuotteet voidaan turvallisesti hyödyntää. Ruoka-avun tarve on kuitenkin kasvanut samaan aikaan, kun kaupat ovat onnistuneet vähentämään hävikkiä tavoitteidensa mukaisesti. Myymälämme lahjoittavat aina kun mahdollista kahdeksalle eri paikalliselle yhteistyökumppanille sellaista hävikkiuhan alla olevaa ruokaa, jota on vielä turvallista lahjoittaa. – Olemme ylpeitä siitä, että ruokahävikkimme on laskenut jatkuvasti ja on nyt vain 1,1 prosenttia myynnistä. Se on hyvä uutinen ympäristön ja vastuullisuuden näkökulmasta. Samalla tiedostamme, että hävikkiruoan määrä ruoka-avussa vähenee, vaikka avun tarve kasvaa. Eekoon tärkein lupaus on aina edullinen ruokakori. On kuitenkin tilanteita, joissa ihmisellä ei ole varaa edullisimpaankaan ruokakoriin. Siksi haluamme tarjota asiakkaillemme uuden helpon tavan auttaa oman alueemme ihmisiä, sanoo Eekoon vähittäiskaupan toimialajohtaja Petteri Väyrynen.

Lahjoitukset jäävät omalle alueelle

Eekoon asiakkaat voivat lahjoittaa pullonpalautusrahojaan ruoka-apuun pullonpalautusautomaateilla Eekoon Prismoissa, sekä suurimmassa osassa S-marketteja ja Saleja. Keräys toteutetaan yhteistyössä Kotimaanavun kanssa. Lahjoitetut varat käytetään ruokalahjakortteihin, jotka jaetaan apua tarvitseville juuri osuuskaupan omalla toiminta-alueella yhteistyössä paikallisen diakoniatyön kanssa. Ruokalahjakorteilla tuetaan erityisesti vähävaraisia lapsiperheitä ja muita taloudellisissa vaikeuksissa olevia henkilöitä, jotta he voivat hankkia välttämättömiä elintarvikkeita. Kotimaanapu on hyväntekeväisyyskeräys, joka ohjaa lahjoitukset tunnistettuun ja konkreettiseen hätään ja toimii Suomen kaikilla paikkakunnilla.Monelle pullonpalautus on osa tavallista kauppareissua. Nyt samalla voi tehdä pienen mutta merkityksellisen teon oman alueen hyväksi. Jokainen lahjoitettu euro ohjautuu takaisin oman alueemme ruoka-apuun, sanoo Väyrynen. Asiakas voi lahjoittaa pullonpalautusrahansa ruoka-apuun suoraan automaatilla muutamalla painalluksella. Lahjoitus onnistuu myös MobilePaylla numeroon 44578. Lisätiedot Etelä-Karjalan Osuuskauppa, Petteri Väyrynen, vähittäiskaupan toimialajohtaja, puh. 010 7620 011 petteri.vayrynen@sok.fi

KATEGORIAT

  • Vastuullisuus
  • Uutiset