Hävikkitalkoot jatkuvat


Ruokahävikin määrä on pienentynyt viimeisen 10 vuoden aikana Eekoossa lähes kolmanneksen.

21.09.2024

S-ryhmän vastuullisuusohjelmaan kirjattua ruokahävikin puolittamistavoitetta kohti edetään kehittämällä tilausjärjestelmiä, hyödyntämällä myyntidatan tarjoamaa tietoa sekä etsimällä jatkuvasti uusia tapoja hävikkiuhan alla olevien tuotteiden pelastamiseksi.

Ruokahävikin merkittävä pienentyminen kertoo Eekoon pitkäjänteisestä, tuloksia tuottaneesta työstä ja asiakasomistajien halusta tehdä helppoja ympäristötekoja. Hävikin vähentäminen on yhteinen asia, johon jokainen meistä voi vaikuttaa. Eekoon hävikkitalkoot toteutetaankin koko henkilöstön voimin, monilta osin yhdessä asiakasomistajien kanssa.

Tässä muutamia uusia ja ennestään tuttuja osuuskaupan keinoja hävikin minimoimiseksi:

Reilut 100 000 kg heviä

Edelleen käyttökelpoiset, mutta parhaat päivänsä nähneet hedelmät ja vihannekset myydään 0,65 euron kilohintaan kaikissa Eekoon myymälöissä. Hevi-osastojen hyvikki-laatikoista lähti asiakkaiden matkaan viime vuonna yli 100 000 kiloa tuotteita, jotka aiemmin olisivat päätyneet biojätteeseen.

9 ruusua halvalla

Prismoissa on aloitettu kuljetuksessa hieman kärsineiden tai osin nuupahtaneiden kukkakimppujen sekä kukkansa jo pudottaneiden huonekasvien myynti hävikkihinnalla. Käytäntö on laajenemassa Eekoon S-marketeihin syksyn aikana.

– Esimerkiksi 10 ruusun kimpusta voi olla yksi varsi katkennut tai sekakimpusta gerbera lakastumassa. Aiemmin tällaiset kimput menivät biojätteeseen, mutta nyt laitamme 9 ruusun pakkauksen tai yhtä kasvia lukuun ottamatta hyväkuntoisen kimpun myyntiin hinnalla, jolla voi huoletta ostaa kukkia vaikka joka päivä, Prismojen käyttötavaran myyntipäällikkö Sari Sorvo kuvailee.

Leipää 2 €/kg

Prisma Lappeen paistopisteessä on vastikään ryhdytty testaamaan edellispäivänä myymättä jääneiden, mutta edelleen täysin syömäkuntoisten tuotteiden (esim. croissanttien) hävikistä hyvikkiä -myyntiä kahden euron kilohinnalla. Mikäli kokeilu onnistuu, toimintamalli laajenee myös muihin Prismoihin.

– Asiakkaamme ovat osallistuneet innokkaasti kaikkiin hävikkitalkoisiimme, joten uskomme, että myös paistopisteen hyvikkipussit tulevat päätyvät ostoskoreihin nopeasti, Prismajohtaja Heli Suoreijus arvelee.

67 % säästää punalapuilla

Asiakkaille näkyvin ja tutuin osa hävikinhallintaa lienevät punalaputetut tuotteet. Viime keväänä tehty asiakastutkimus osoitti, että jopa 67 prosentille asiakkaista punalaputettujen tuotteiden suosiminen on keino säästää ruokakuluissa.

Prisma Lappeen myyjiä

– Etsimme jatkuvasti uusia tapoja vähentää kaupasta syntyvää hävikkiä, Sivi Silvennoinen, Sari Sorvo ja Heli Suoreijus lupaavat.

400 noutopöytälounasta

ABC-liikennemyymälöissä on alkukesästä lähtien punnittu ja kirjattu ylös kaikki noutopöytään menevä ja sieltä keittiöön syömättömänä palaava ruoka. Esimerkiksi ABC Viipurinportissa syödään vilkkaimpina päivinä jopa 400 noutopöytälounasta ja 100 pizzaa päivässä, joten punnittavaa riittää.

– Noutopöytä on hävikin näkökulmasta vaativa, koska ruoka ei saa loppua, mutta sitä ei saa mennä myöskään haaskuuseen. Ruoan valmistuksen oikea rytmittäminen on avainasia, ja punnitsemalla saamme näppituntuman sijasta tarkkaa faktaa siitä, minkä kokoisia annoksia asiakkaat ottavat ja kuinka paljon hävikkiä kertyy. Se auttaa meitä suunnittelemaan, varautumaan ja hallitsemaan varastoa vieläkin paremmin, Viipurinportin liikennemyymäläpäällikkö Hanna Kauppinen selvittää.
Asiakkaiden lautasille jäävää ruokamäärää torjutaan parhaiten pitämällä laatu ja maku kunnossa.

– Esimerkiksi kesällä käyttöön otetusta pizzapöydästä ei hävikkiä mainittavasti synny.

ABC Viipurinportin pizzapöytä

Asiakkaiden lautasille jäävää ruokamäärää vähennetään parhaiten pitämällä laatu ja maku kunnossa. – Esimerkiksi pizzapöydästä ei hävikkiä mainittavasti synny, Hanna Kauppinen kertoo.

7 477 annosta

Biojätteisiin päätyvän ruoan määrää vähennetään yhdessä asiakkaiden kanssa myös ResQ-mobiilisovelluksen avulla. Eekoon ravintoloista myytiin viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden elokuun välisenä aikana ResQ:ssa 7 477 ruoka-annosta. ResQ-ruokaa tarjoavat Eekoossa Aino Kahvila & Ravintola, Angus, Coffee House, Pizza & Buffa / Presso sekä Original Sokos Hotel Lappee (aamiainen).

Hävikkilähettiläät lähtevät kiertueelle

Ruokahävikin isot virrat on Eekoossa onnistuttu tukkimaan, mutta pieniä puroja on edelleen patoamatta.

– Hävikki on meille todella tärkeä asia niin ympäristövastuullisuuden kuin talouden näkökulmasta. Sen minimoiminen ohjaa jo monilta osin arkeamme, mutta tekemistä riittää jatkossakin, osuuskaupan markettuen päällikkö Pirjo Immonen korostaa.

Eekoossa on nyt nimetty oman väen keskuudesta kaksi kaupan ammattilaista hävikkilähettiläiksi. He kiertävät syksyn mittaan kaikki S-marketit sekä Salet, käyden kussakin toimipaikassa läpi erilaiset hävikkiin vaikuttavat asiat valikoimien oikeellisuudesta tuotekohtaisiin myyntilukuihin sekä toimintatapoihin, kuten alennushinnoittelukäytäntöihin, punalaputtamisen aikatauluihin ja tuotteiden päiväysten tarkistamisrytmiin.

– Haluamme nostaa myymäläkierroksella esiin nousseet parhaat käytännöt yhteisiksi tekemisen tavoiksi. Keväällä hävikkilähettiläät tekevät uuden kierroksen, jolla varmistamme, että uudet toimintaohjeet on omaksuttu jokaisessa yksikössämme osaksi arjen rutiineja.