Eekoo lähettää Lappeenrannan kaduille verkkokauppa-asiakkaita palvelevat kuljetusrobotit. Robottilaivueen kotimyymälänä toimii S-market Sammonlahti yliopiston kupeessa.
24.05.2024
Yhä useampi Etelä-Karjalan Osuuskaupan asiakas haluaa käyttää digitaalisia palveluja, koska ne nopeuttavat asiointia ja helpottavat arkea. Nyt otetaan jälleen käyttöön uutta teknologiaa, kun Eekoo laittaa liikkeelle ruokaa asiakkaille kuljettavan robottilaivueen Lappeenrannassa.
Eekoo lähettää näinä päivinä Lappeenrannan kaduille verkkokauppa-asiakkaita palvelevat kuljetusrobotit. Robottilaivueen kotimyymälänä toimii S-market Sammonlahti yliopiston kupeessa.
– Ihmiset suosivat yhä enemmän nopeaa asiointia ja siksi myös pikatoimitusten kysyntä kasvaa koko ajan. Maailman johtavan kuljetusrobottien valmistajan Starship Technologiesin roboteilla vastaamme tähän tarpeeseen, marketpäällikkö Mika Kohvakka kuvailee.
Pikakuljetuksen voi tilata mihin tahansa paikkaan, joka on robottien noin kolmen kilometrin toimintasäteen sisällä – kotipihan lisäksi vaikkapa puistoon tai uimarannalle, kun nälkä, jano tai herkkujen mieliteko yllättää. Robottien kuljetussäiliössä on eristetty pinnoitus, joka pitää tuotteet tuoreina ja pakasteet kylminä lyhyen kuljetuksen ajan.
– Tilattavissa on meidän lähes koko valikoima, ikärajavalvottuja tuotteita lukuun ottamatta. Robotti saadaan liikkeelle tavallisesti vartin sisällä tilauksesta, jonka asiakas tekee S-kaupat-mobiilisovelluksella.
Turvallisuussyistä robotit liikkuvat vain pyörä- ja kävelyteillä. Ne tarkkailevat ympäristöään, tunnistavat esteet, osaavat etsiä tarvittaessa korvattavia reittejä ja välittävät oppimaansa tietoa muille saman laivueen roboteille.
– Uskomme, että asiakkaamme ottavat tämän uuden palvelun omakseen ja lappeenrantalaiset ihastuvat sympaattisiin ja kohteliaisiin robotteihimme, Mika ennakoi.
Ruoan verkkokauppapalveluja Eekoo tarjoaa yhdeksässä eri toimipaikassa eri puolilla Etelä-Karjalaa, Prismojen lisäksi Joutsenon, Parikkalan, Sammonlahden, Savitaipaleen, Taavetin ja Vuoksenniskan S-marketissa. Ostosten nouto onnistuu jopa ympäri vuorokauden Lappeenrannan molemmissa Prismoissa.
Mökkikausi vilkastuttaa palvelun kysyntää erityisesti vapaa-ajan asukkaiden suosimilla paikkakunnilla.
– Kesä tuo ruoan verkkokauppaamme lisää tilauksia, kun omassa arjessaan palvelua käyttämään tottuneet kesäasukkaamme tulevat mökeilleen. Lisäksi verkkokauppaamme hyödyntävät ohikulkumatkalla olevat, koska valmiiksi kerätyt tuotteet on kätevä noutaa myymälästämme kuutostien kupeesta, S-market Vuoksenniskan päällikkö Anna Laakso kertoo.
Tilauksen pystyy tekemään parhaimmillaan jopa samalle päivälle.
– Palvelua käyttävät asiakkaamme ovat siihen todella tyytyväisiä. Keräilyssä meillä onkin periaatteena, että tilaukseen laitetaan aina tuoreimmat ja parhaimmat tuotteet, joilla on mahdollisimman pitkät käyttöajat, Anna painottaa.
Eekoon Prismoissa noutopalvelu toimii myös käyttötavarapuolen ostoksille. Asiakas valitsee ja maksaa ostoksensa verkossa, jonka jälkeen tuotteet ovat noudettavissa myymälästä puolen vuorokauden sisällä, käytännössä usein jopa vajaan tunnin kuluttua.
– Poikkeuksena esimerkiksi juuri nyt ajankohtaiset polkupyörät. Niiden ajokuntoon laittaminen vaatii vähän enemmän aikaa, myyntipäällikkö Sari Sorvo muistuttaa.
Myymälänouto on maksuton, luotettava ja ekologinen tapa hankkia käyttötavaroita. Tuotteet laitetaan noutolokerikkoon useimmiten sellaisenaan, turhaa pakkaamista välttäen. Kun tilaus on noudettavissa, asiakas saa tekstiviestin, jossa kerrotaan lokerokoodi sekä noutopaikka.
Myymälänoudon avulla pystyy välttämään niin ruuhkat kuin tietyn tuotteen etsimisen tavarapaljouden keskeltä. Se on oivallinen tapa hankkia myös uutuustuotteita heti niiden ilmestyessä.
– Palvelua hyödynnetään kaikissa tuoteryhmissä. Eniten tilataan kodin elektroniikkaa, mutta myös leluja, astioita, kirjoja ja vaatteita tulee keräilyyn. Tilauspiikit näyttävät ajoittuvan asiakasomistajapäiviin sekä sesonkeihin, joihin liittyy lahjojen antaminen, Sari selvittää.
Ruokaostosten robottikuljetukset nyt S-Market Sammonlahdesta!
Tutustumistarjous 2,50 €
Keräily & kuljetus 24.5.–22.6.
11.10.2024 | Edut ja tapahtumat
11.10.2024 | Edut ja tapahtumat
11.10.2024 | Asiakasomistajuus | Edut ja tapahtumat