Nelipyörä laajentaa toimintaansa Etelä-Karjalaan


Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy ostaa Etelä-Karjalan Osuuskaupan, Eekoon, autokaupan liiketoiminnan. Tavoitteena on palvella paikallisia asiakasomistajia entistä paremmin ja myös kehittää alueen autokaupan palvelutarjontaa tulevaisuudessa.

23.08.2024

Liiketoimintakaupan on määrä toteutua vuodenvaihteessa 2024–2025.

Autokaupan murros on ollut käynnissä jo useamman vuoden ja jatkuu edelleen. Nelipyörän vahvana strategisena tahtotilana on olla jatkossakin merkittävä autokaupan toimija. Tällä kaupalla Nelipyörä vahvistaa kasvuaan tulevina vuosina. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, jonka odotamme saavamme loppuvuoden aikana, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo.

Eekoon toimitusjohtaja Juha Riikola toteaa, että toteutuessaan kauppa hyödyttää erityisesti eteläkarjalaisia asiakasomistajia.

Alueen autokauppa säilyy S-ryhmässä, joten asiakasomistajamme saavat jatkossakin Bonusta ja etuja autokaupan huollosta ja varaosista. Ja kun luovumme autokaupasta, pystymme keskittymään jatkossa paremmin ydintoimintaamme. Nelipyörällä on paremmat resurssit ja mahdollisuudet kehittää Etelä-Karjalan alueen autokauppaa ja siten tuottaa entistä kilpailukykyisempiä palveluja myös Eekoon asiakasomistajille, sanoo Riikola.

Liiketoimintakaupan myötä Eekoon omistaman Autotalo Ripatin nykyiset 32 työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä Nelipyörän palvelukseen.

Haluan toivottaa Ripatin henkilökunnan tervetulleeksi osaksi Nelipyörän hienoa ammattilaisporukkaa, Nelipyörän toimitusjohtaja Johan Lillbroända sanoo.

Autotalo Ripatin tämänhetkiset merkkiedustukset ovat Kia, Nissan, Peugeot, Opel, Citroën, Mitsubishi, Mazda, Suzuki, Subaru ja Isuzu. Autotalo Ripatista saa myös huolto-, varaosa- ja lisävarustepalveluja.

Hämeenmaalla on hyviä kokemuksia autokaupan laajentamisesta.

– Hämeenmaan ja KSO:n (Kymen Seudun Osuuskauppa) autokaupan liiketoiminnot fuusioitiin onnistuneesti vuodenvaihteessa 2020–2021, ja nykyisellä Nelipyörällä on täyden palvelun autotalot Lahdessa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Kouvolassa ja Kotkassa, kertoo Olli Vormisto.

Yhtiön vuoden 2023 liikevaihto oli noin 137 miljoonaa euroa, ja Nelipyörässä työskentelee noin 250 alan ammattilaista.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Vormisto, Osuuskauppa Hämeenmaa, p. 050 358 8336
Toimitusjohtaja Johan Lillbroända, Nelipyörä Oy, p. 050 462 9869
Toimitusjohtaja Juha Riikola, Etelä-Karjalan Osuuskauppa, p. 010 7620 010