Original Sokos Hotel Lappeen mittava uudistustyö on nyt puolessa välissä. Viime vuoden marraskuussa aloitettu remontti valmistuu huhtikuussa, jolloin käyttöön saadaan 135 aivan tuliterää huonetta.
Hotellin mittava uudistushanke toteutetaan lähes täysin paikallisin voimin ja kohteen pääurakoitsijana toimii lappeenrantalainen Maalausliike Sami Ahtiainen Oy. Työt ovat edenneet suunnitellusti ja uudistetut majoituskerrokset saadaan käyttöön aikataulussa.
Uudet huoneet ovat teemoitettu paikallisuutta kunnioittaen. Hankkeen pääsuunnittelija ja konseptoinnin yhteistyökumppani Flock Oy on aiemmin suunnitellut myös hotellin VENN-ravintolan ja vastaanoton.
– Original Sokos Hotel Lappeen konseptit syntyivät luontevasti Etelä-Karjalan ja Lappeenrannan inspiroimina. Upea eteläkarjalainen käsityö, aitous, puuteollisuus ja Saimaa höyrylaivoineen saivat mielikuvituksemme liikkeelle. Syntyi kaksi erilaista huoneteemaa, Paatti ja Pihka. Tummasävyinen Paatti ilmentää vanhan ajan höyrylaivatunnelmaa, kun taas vaalea ja harmoninen Pihka on oodi käsityöosaamiselle ja puulle materiaalina, kertoo Flockin projektijohtaja Minna Varajärvi.
Original Sokos Hotel Lappee avattiin vuonna 1983. Hotellia on vuosien varrella laajennettu kaksi kertaa ja viimeisin suuri uudistus oli vuonna 2015, jolloin hotelli ja sen ravintolamaailma yhdistettiin kauppakeskus IsoKristiinaan. Lappeessa on yhteensä 250 huonetta, kuusi ravintolaa ja useita kokoustiloja.
OSH Lappeen hissiaula
OSH Lappeen perhehuone
OSH Lappee Paatti-huone
OSH Lappee Pihka-huone
Original Sokos Hotel Lappeen sivuilla pääset tutustumaan hotelliin ja varaamaan huoneita ja kokoustiloja. Linkki sivustoon: https://www.sokoshotels.fi/fi/lappeenranta/sokos-hotel-lappee