Viime vuoden tapaan Lappeenrannan Prismassa vietetään jälleen Vauvan päivä -tapahtumaa perjantaina 29.9.2023 klo 9.00–12.00.
Tapahtumassa perhejärjestöjen ja seurakunnan toimintapisteet esittelevät toimintaansa lapsiperheille. Tapahtuman järjestää Mannerheimin lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ja tapahtumassa ovat mukana Pelastakaa Lapset – Lappeenrannan paikallisyhdistys, Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistys ry, Parasta Lapsille ry, Yhteisötalo Lappeenranta&Nicehearts, Lappeenrannan seurakuntayhtymän varhaiskasvatus sekä Taidekoulu Estradi.
Vanhemmille on kahvitarjoilu tapahtuman aikana.
Lämpimästi tervetuloa!
Parikkalan keskustan liikkeet palvelevat Hämärän kaupan illassa tavallista pidempään, Parikkalan S-market on avoinna perjantaina klo 21 saakka.
Iltakauppaan osallistuvilla yrityksillä on illan ”jatkoajalla” hyviä tarjouksia, arvontoja tai muuta tapahtumaa.
Mukana mukavassa, koko perheen tapahtumassa on myös paikallisia yhdistyksiä.
3+1 PÄIVÄÄ iloista shoppailun juhlaa tulee taas Lappeenrannan Sokokselle, Emotion Imatralle ja verkkokauppaamme sokos.fi keskiviikosta sunnuntaihin 27.9.–1.10.2023.
Joka päivä on tarjolla uusia huipputarjouksia kodin, muodin ja kosmetiikan merkkituotteista. Vain verkkokaupasta saatavien nk. online only -kampanjatuotteiden valikoimassa on tuttuun tapaan erityisesti kodin tuotteita.
Sokos.fi:n huippusuosituksi muodostunut 3+1 PÄIVÄÄ -peli houkuttaa tutustumaan valikoimaamme sekä ohjaamaan ostoksille. Verkkokauppa tarjoaa ilmaisen toimituksen Postin pakettiautomaatteihin ja noutopisteisiin, kun ostosten arvo on yli 50 euroa.
SaiPan pelaajien, Antoine Morandin ja Miska Siikosen, suunnittelema SaiPa XL burger on nyt saatavilla Lappeenrannan Amarillosta. Tämä aivan mielettömän hyvä ja iso burger sisältää kaksi 180 gramman premium pihviä, tuplapekonit, tuplajuustot, karamellisoitua sipulia, bbq-kastiketta ja jalapenovalkosipulimajoneesia.
SaiPa XL burger on myös haasteburgeri: saat SaiPa-aiheisen palkinnon, jos jaksat syödä koko annoksen loppuun!
Perinteiseen tapaan SaiPan jälkipelit pidetään tälläkin kaudella ravintola Birrassa
Kotipelien jälkeen tunnelmaa on nostattamassa jälkipelijuontajina vuorottelevat ja halliltakin tutut Jussi Viljakainen tai Vesa Surakka. Mukana tietenkin SaiPasta edustamassa pelaajavieras, jonka haastattelun pääset kuulemaan livenä.
Jälkipeleissä arvotaan myös kaikkien paikalle tulijoiden kesken ruokalahjakortti ja voit tulla haastamaan pelaajavieraan myös uuteen nopeuspeliin!
Vieraspelit voit nauttia Birran jättiscreeniltä, samalla nauttien kylmiä virvokkeita ja herkullisia ruokia.
Rosson listan uudistui syksyn kunniaksi. Ihania uutuuksia ja klassikkoja moneen makuun.
Tervetuloa herkuttelemaan!
Etelä-Karjalan Osuuskauppa toimii tänä vuonna toisena pääyhteistyökumppanina Lappeen raviradan jokavuotisessa päätapahtumassa, Villinmiehen tammakilvassa. Villinmiehen tammakilpa on arvostettu, hyväpalkintoinen kilpailu Suomessa syntyneille 4-vuotiaille lämminveritammoille ja 5-vuotiaille suomenhevostammoille. Tammakilpailun finaalit keräävät Lappeeseen Suomen parhaat ikäluokkatammat lauantaina 23.9.2023 klo 13 alkaen.
- Villinmiehen tammakilpaviikonloppu on tänä vuonna kaksipäiväinen, kun perjantaina 22.9.2023 klo 17 alkaen Lappeessa ravataan paikallisravit. Etelä-Karjalan Osuuskauppa tarjoaa paikallisraveihin kaikille ilmaisen sisäänpääsyn, sekä huomioi kaikkien lähtöjen voittajia lahjakortein.
- Lappeen raviradalla järjestetään EEKOO-ravit sunnuntaina 5.11.2023. S-Etukortilla EEKOO-raveihin on ilmainen sisäänpääsy. Lapsiperheille on luvassa monipuolista ohjelmaa hevosenkengän tuunauksesta kepparikisoihin.
Etelä-Karjalan Osuuskauppa on myös vahvasti tukemassa Lappeen ravirataa Kuninkuusravit 2026–2028 hakuhankkeessa ja odottaa Kuninkuusravit-tapahtuman saapumista Lappeenrantaan.
Hyvän ruoan Tassos, tuo legendaarinen kreikkalaistyyppinen ravintola Valtakadulla Lappeenrannassa, jonka maankuulu pippuripihvi on liikuttanut ihmisiä koko Suomen laajuisesti. Tassokseen tultiin pitkienkin matkojen takaa nauttimaan herkullisista ruoista sekä asiakasläheisestä palvelusta.
Paikallisille Tassos on käsite, joka herättää tunteita ja tuo esiin hienoja muistoja. Tänäkin vuonna kuuntelimme teidän palautteita ja toiveita ja rakensimme menun Tassoksen legendaarisista annoksista alkuperäisin reseptein, unohtamatta a la carte listallamme jo olevaa Tassoksen legendaarista pippuripihviä.
Tassoksen herkut ovat tarjolla Anguksessa syys-lokakuun ajan.
Syksy – tee siitä omasi️! Oletko ikuisesti kesän lapsi vai odotatko jo kunnon syyssäitä?
Tyylin tavaratalon ammattilaiset auttavat ihan jokaista löytämään uuden sesongin suosikit omaan vaatekaappiin. Tule inspiroitumaan syksyn ihanasta muodista ja hakemaan ideoita omaan tyyliisi.
Perjantaista sunnuntaihin 15.–17.9. kaikki normaalihintaiset muodin tuotteet S-Etukortilla –20 % Sokoksella ja verkkokaupassa sokos.fi.
Lisäksi yksi normaalihintainen muodin tuote –20 % S-mobiilikupongilla tai verkkokaupassa sokos.fi koodilla ETUSI20. Etu on voimassa S-mobiilikupongilla yhdessä S-Etukortin kanssa 12.9.–8.10. ja koskee yhtä normaalihintaista pukeutumisen tuotetta. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.
Simpeleellä järjestetään Iltalöysi-tapahtuma torstaina 14.9.2023 klo 16-19
Iltalöysissä Simpeleen keskustan liikkeet palvelevat normaalia pidempään ja tapahtuma järjestetään jo 11. kertaa. Iltalöysiin osallistuvilla yrityksillä on hyviä tarjouksia, arvontoja ja muuta tapahtumaa. Mukana on paikallisia yhdistyksiä ja Etelä-Karjalan Osuuskauppa osallistuu tapahtumaan myös tänä vuonna.