Original Sokos Hotel Lappeen mittava uudistus on nyt valmis. Viime vuoden marraskuussa aloitetussa remontissa peruskorjattiin ja uudistettiin täysin hotellin kantaosan majoituskerrosten 135 huonetta ja yleiset tilat.
Hotellin uudistushanke toteutettiin paikallisin voimin ja kohteen pääurakoitsijana toimi lappeenrantalainen Maalausliike Sami Ahtiainen Oy. Tiukasta aikataulusta huolimatta hanke eteni sujuvasti ja valmistui hyvissä ajoin kevään ja kesän matkailusesonkiin.
– Olemme iloisia, kun meidät paikallisena toimijana valittiin toteuttamaan Lappeen mittavaa uudistusta. Myös koko alihankintaketjumme oli Lappeenrannasta, kertoo pääurakoitsijan toimitusjohtaja Sami Ahtiainen. – Yhteistyö suunnittelijoiden, tilaajan ja meidän kesken oli sujuvaa ja lopputulos on erinomainen, Ahtiainen jatkaa.
Huoneiden teemat paikallisuutta kunnioittaen
Uudet huoneet on teemoitettu paikallisuutta kunnioittaen. Hankkeen pääsuunnittelija ja konseptoinnin yhteistyökumppani oli Flock Oy, joka on aiemmin suunnitellut myös hotellin VENN-ravintolan ja vastaanoton.
– Lappeen uusien hotellihuoneiden suunnittelu käynnistyi luonnollisesti alueen vahvuuksista käsin. Tavoitteenamme oli suunnitella aikaa ja käyttöä kestävät, tunnelmalliset huoneet hotellivieraiden nautittavaksi, kertoo Flock Oy:n pääsuunnittelija Anna Kyyhkynen. Uusissa huoneissa on kaksi erilaista paikallista teemaa. Paatti-huoneet saavat inspiraationsa Saimaan höyrylaivakulttuurista. Pihka-huoneissa puolestaan kunnioitetaan alueen vahvaa metsäteollisuutta, käsityöläisyyttä sekä perinteitä.
– Iloisten eteläkarjalaisten kanssa työskentely oli sujuvaa. Eekoon tiimin napakka hankejohto yhdistettynä paikallisten rakentajien erinomaiseen ammattitaitoon ja kykyyn toteuttaa suunnitelmat korkealla tasolla johti mielestämme erittäin onnistuneeseen lopputulokseen, ja vieläpä tiukassa aikataulussa, jatkaa Flock Oy:n projektijohtaja Minna Varajärvi.
Vastuullisuus on vahvasti läsnä materiaaleissa ja energiatehokkaissa ratkaisuissa
Original Sokos Hotel Lappee on Green Key ja Sustainable Travel Finland -sertifioitu hotelli ja näin ollen vahvasti sitoutunut ympäristöystävällisiin ratkaisuihin ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Vastuullisuus oli vahvasti läsnä myös tämän hankkeen valinnoissa, kuten materiaaleissa ja energiatehokkaissa ratkaisuissa.
– Olemme erittäin ylpeitä uudistetuista huoneistamme ja iloisia siitä, että voimme tarjota entistä mukavamman ja kestävämmän yöpymiskokemuksen vieraillemme, kertoo hotellinjohtaja Annmari Seppä. – Investoinnin kokonaisarvo oli 6,8 miljoonaa euroa, eli kyse on suuresta panostuksesta hotellimme tulevaisuuteen ja koko kaupungin majoitustuotteen kilpailukykyyn, Seppä jatkaa.
Original Sokos Hotel Lappee avattiin vuonna 1983. Hotellia on vuosien varrella laajennettu kaksi kertaa ja edellinen suuri uudistus oli vuonna 2015, jolloin hotelli ja sen ravintolamaailma yhdistettiin kauppakeskus IsoKristiinaan. Original Sokos Hotel Lappeessa on yhteensä 250 huonetta, kuusi ravintolaa ja useita kokoustiloja.
Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, Aleksi Vuorinne, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja, puh. 050 449 9404, aleksi.vuorinne@sok.fi
Flock Oy, Minna Varajärvi, strategi ja projektijohtaja, puh. 050 376 1111, minna.varajarvi@flock.fi
Eekoossa on vuosittain satoja TET-harjoittelijoita ja hyvän harjoittelukokemuksen antaminen nuorille on meille erittäin tärkeää.
– Harjoittelussa opitaan tärkeitä työelämätaitoja, päästään tutustumaan toimialojemme työtehtäviin ja monelle nuorelle hyvin hoidettu harjoittelu voi myös poimia kesätyöpaikan, kertoo Eekoon henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä.
Joutsenon koulun 8. luokkalainen Niilas Oikarainen oli Eekoossa TET-harjoittelussa viikon. Viikon aikana Niilas ideoi ja toteutti videoita Eekoon eri toimipaikoista ja työtehtävistä, joita TET-harjoittelijat pääsevät tekemään.
– Viikon aikana pääsin tutustumaan ABC-liikennemyymälään, Prismaan sekä ravintolaan. Jokaisessa toimipaikassa minut otettiin tosi hyvin vastaan ja työkaverit auttoivat ja neuvoivat. Eekoolla on hyviä ja monipuolisia TET-mahdollisuuksia ja niitä kokeilleena olen ollut todella yllättynyt, että ne ovat näin laajoja. Jos TET-paikka Eekoolla kiinnostaa, kannustan hakemaan sitä, Niilas kertoo.
TET-paikkoja voi hakea suoraan kysymällä sitä suoraan toimipaikasta.
Olethan liikkeellä ajoissa, jotta varmistat itsellesi paikan.
S-ryhmä ja Eekoo on tänä vuonna toista kertaa mukana MIELI ry:n Mielinauha-kampanjassa. Nauhat tulevat myyntiin myymälöihimme (Prisma, S-market, Sale, ABC, Sokos ja Emotion) torstaina 30.3.2023.
Tänä vuonna kampanjaa tähdittää upea Erin.
Vuosittain maalis-huhtikuussa käynnistyvässä Mielinauha-kampanjassa kannustamme ihmisiä puhumaan mielenterveydestä ja mielenongelmista sekä vähennämme ongelmiin liittyvää leimautumista. Tämän vuoden mielinauhassa lukee teksti ”Solmut auki”. Tällä viitataan siihen, että jokaisen elämässä tulee vastaan solmukohtia, joista on kuitenkin mahdollista selviytyä.
Osallistumalla MIELI ry:n Mielinauha-kampanjaan tuet jokaisen mahdollisuutta tulla kuulluksi ja purkaa mielensä solmuja.
Lisätietoa kampanjasta ja siihen osallistumisesta: mielinauha.fi.
Ranskassa automaattisesti tulostettavat paperikuitit ovat pian historiaa. Myös Suomessa yhä useampi asiakas valitsee sähköisen kuitin paperikuitin sijaan tai sen lisäksi, S-ryhmän asiakasdatasta selviää.
Lakimuutos astuu voimaan Ranskassa huhtikuun alussa. Tämän jälkeen asiakas saa tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta paperisen kuitin ostoksistaan vain, jos sitä erikseen pyytää. Muutosta perustellaan etenkin jätteen määrän vähentämisellä. Jatkossa kuitin voi saada sähköisessä muodossa esimerkiksi sähköpostitse tai pankkisovelluksen kautta. S-ryhmässä sähköinen kuitti otettiin käyttöön jo vuonna 2016. Tällä hetkellä palvelua hyödyntää noin 1,7 miljoonaa asiakasta, mikä on noin 45 % asiakaskunnasta. Sähköinen takuukuitti on käytössä vielä tätäkin useammalla. Kuitit pysyvät tallessa S-mobiili-sovelluksessa ja S-käyttäjätilillä.
”Noin puoli miljoonaa asiakastamme on ottanut sähköisten kuittien lisäksi käyttöön paperittoman asioinnin, jossa paperista kuittia ei tulostu kassalla lainkaan, ellei sitä erikseen pyydä. Toivoisimme, että yhä useampi asiakas ottaisi palvelun käyttöön, sillä paperikuiteista luopuminen on paitsi arkea helpottavaa, myös luonnonvarojen kannalta järkevää”, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän marketkaupasta sanoo.
Paperittoman asioinnin valitseminen on resurssiviisaan ekoteko, joka samalla nopeuttaa kassalla asiointia. Kun palvelun volyymit ovat suuret, myös kuittipaperia säästyy ja jätteen määrä vähentyy vuositasolla huomattavasti.
”Esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa noin 4 miljoonaa kuittia toimitettiin ainoastaan sähköisesti. Kuittipaperia tämän määrän tulostamiseen menisi noin 800 kilometrin verran, eli suunnilleen Helsingistä Kolariin asti”, Lyytikäinen havainnollistaa. Jokaisella tulostumattomalla kuitilla säästetään luonnonvaroja yhdessä asiakkaiden kanssa. Vastuu ympäristöstä ja kestävät kuluttamisen tavat ovat keskeisiä teemoja myös S-ryhmän vastuullisuusohjelmassa.
Palvelut käyttöön S-mobiilin kautta
S-ryhmän sähköinen kuitti on käytössä kaikissa Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Alepoissa, Food Market Herkuissa, Sokoksissa, Emotioneissa sekä ABC:lla. Hotellit, ravintolat sekä prisma.fi- ja sokos.fi -verkkokaupat eivät vielä ole palvelun piirissä.
Sekä sähköisen kuitin että paperittoman asioinnin käyttöönotto onnistuu S-mobiilin Minä-osion kautta. Tieto paperittomasta asioinnista tulee käydä päivittämässä S-etukortille toimipaikan itsepalvelupisteellä. Tarkemmat ohjeet löytyvät S-kanavalta.
”Tieto paperikuitittomuudesta ei vielä siirry kortille automaattisesti, mutta tavoitteenamme on kehittää tätä tulevaisuudessa. Aktivointi kuitenkin onnistuu helposti kauppareissun yhteydessä vaikkapa Prismassa tai useimmissa S-marketeissa”, Lyytikäinen toteaa.
Lisätietoja: Mika Lyytikäinen, suunnittelujohtaja, S-ryhmän marketkauppa, mika.lyytikainen@sok.fi, puh. 010 7681911
S-ryhmä ja sen ketjubrändit pärjäsivät hienosti Sustainable Brand Index -tutkimuksessa. Kun suomalaisilta kysytään, S-ryhmä koetaan vastuullisimmaksi brändiksi kuluttajatuotteiden parissa toimivista yrityksistä ja myös ABC, Prisma, Sokos Hotellit ja S-Pankki äänestettiin ykkösiksi omilla toimialoillaan. Vuosittainen Sustainable Brand Index on Euroopan laajin kuluttajien vastuullisuusmielikuvia kartoittava tutkimus.
Suomalaiskuluttajat mieltävät S-ryhmän Suomen toiseksi vastuullisimmaksi brändiksi ykkössijaa pitävän Valion jälkeen. Top kympistä löytyvät myös Prisma ja S-market.
– Suomalaisten kuluttajien antama tunnustus on asiakkaidensa omistamalle kaupparyhmälle erityisen arvokasta. Työmme vastuullisuuden eteen kaikilla toimialoillamme on selkeästi tunnistettu. Olemme tuoneet myös kestävän kuluttamisen keinoja näkyvämmäksi kuluttajille, ja tässä riittää työnsarkaa edelleen. On tärkeää pitää rima korkealla vastuullisuusohjelmamme pitkän tähtäimen tavoitteiden toteuttamisessa ja aidoissa arjen vastuullisuusteoissa joka päivä, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.
ABC, Prisma, Sokos Hotellit ja S-Pankki toimialansa ykkösiä vastuullisuudessa
Suomalaiset arvioivat jälleen Prisman vastuullisimmaksi ruokakauppabrändiksi. S-market oli kategoriassa toisena. Marketkaupassa vastuullisuustyössä näkyvät muun muassa myymälöiden energiatehokkuuden parantaminen ja kylmäkalusteiden uusiminen, hävikinhallinnan tehostuminen, valikoimien korkea kotimaisuusaste ja hinnannousun pitäminen kohtuullisena asiakkaille. Myös ABC nousi oman kategoriansa ykköseksi. S-ryhmässä on investoitu voimakkaasti valtakunnalliseen sähköautojen latausverkostoon ja eri puolille maata on rakennettu satoja uusia ABC-latauspisteitä.
Suomalaiset ovat arvioineet Sokos Hotellit jo yhdennentoista kerran vastuullisimmaksi hotelliketjubrändiksi. Sokos Hotelleissa on tehty pitkään järjestelmällistä omaa vastuullisuustyötä sekä paikallista yhteistyötä lähialueen hyväksi. Erityistä huomiota viime aikoina on kiinnitetty ruokahävikkiin ja energiatehokkuusnäkökulmiin. Sokos Hotellit tarjosivat Suomessa ensimmäisenä alallaan asiakkailleen mahdollisuuden kompensoida yöpymisensä ilmastopäästöt.
S-Pankki on pysynyt pankkibrändien sarjassa ykkösenä jo yksitoista vuotta peräkkäin. S-Pankki tarjoaa S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut, kilpailukykyisesti hinnoitellut lainat sekä mahdollisuuden aloittaa vastuullinen säästäminen ja sijoittaminen matalalla kynnyksellä.
Eurooppalainen Sustainable Brand Index kartoittaa kuluttajien mielikuvia brändien vastuullisuudesta
Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa 12 000 suomalaistakuluttajaa on arvioinut Suomen 228 suurinta tuotemerkkiä 26 toimialalta. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuusmielikuviin keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.
Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta ja toteutuksesta: Sustainable Brand Index 2023 Finland — SUSTAINABLE BRAND INDEX (sb-index.com)
Lue lisää S-ryhmän vastuullisuudesta: https://s-ryhma.fi/vastuullisuus sekä 23.3. ilmestyvästä vuosi- ja vastuullisuuskatsauksesta.
Lisätietoja: Nina Elomaa, vastuullisuusjohtaja, S-ryhmä, nina.elomaa(at)sok.fi
Ruoan hinnan nousu on koskettanut suomalaisia ja moni on joutunut muuttamaan ostokäyttäytymistään säästääkseen arkisissa ruokamenoissa. S-ryhmä haluaa tiukassakin taloustilanteessa mahdollistaa asiakasomistajilleen mahdollisimman edullisen ostoskorin, ja tässä kaupan omilla merkeillä on tärkeä rooli. Huomisesta alkaen kaikkien lähes neljänsadan jo ennestään edullisen Xtra-tuotteen hintaa lasketaan.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan suosituimpia omia merkkejä ovat Kotimaista, Rainbow ja Xtra. Näistä Kotimaista-sarja tarjoaa kotimaista alkuperää olevia laadukkaita tuotteita, Rainbow sen rinnalla makuja maailmalta ja Xtra kaikista halvimman vaihtoehdon lähes 400 pääosin tuontituotteeseen. Tässä ajassa S-ryhmän toistuvissa asiakastutkimuksissa nähdään, että enemmistö suomalaisista joutuu miettimään hintaa ruokaostoksillaan ja yhä useampi on joutunut tinkimään ostoksistaan. Pitkin vuotta S-ryhmän myyntidatassa ja kyselytutkimuksissa on nähty asiakkaiden tärkeänä säästökeinona omien merkkien tuotteiden valitseminen. Tuoreimmassa kyselyssä* 66 prosenttia vastaajista mainitsee eri säästökeinoista kysyttäessä kaupan omat merkit yhdeksi merkittävimmistä. Ruoan hinnan merkitys ihmisille ylipäätään on ollut kasvussa viime keväästä saakka.
– Olemme jo vuoden alusta vahvistaneet Xtra-tuotteiden löydettävyyttä myymälöissämme muun muassa sijoittamalla niitä hyllynpäätyihin, koska näemme, että tässä taloustilanteessa juuri näitä kaikkein edullisimpia tuotteita halutaan ostaa. Laskemme nyt koko Xtra-tuotesarjan hintatasoa. Xtra-tuotteiden hinnat laskevat kaikissa päivittäistavarakaupan ketjuissamme eli Prismassa, S-marketissa, Salessa, Alepassa ja Food Market Herkussa sekä tietysti myös ruoan verkkokaupassa S-kaupat.fi, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Xtra-tuotteissa halpa hinta kohtaa hyvän laadun. Helsingin Sanomat (25.1.) valitsi Xtra-kahvin edullisten suodatinkahvien maukkaimmaksi ja Ilta-Sanomien (28.2.) äänestyksessä taas Xtra-suklaa äänestettiin parhaaksi suklaalevyksi. Xtra-tuotesarjan tuotteet ovat pääosin ulkomaista hankintaa. Halpa hinta ei tarkoita kuitenkaan vastuullisuusvaatimuksista tinkimistä. S-ryhmän omia merkkejä koskevan tavoitteen mukaisesti Xtra-tuotesarjan kahvi, tee, kaakao ja suklaa on sataprosenttisesti sertifioinneilla vastuulliseksi varmennettua.
– Xtra-tuotesarjaan on viimeisen vuoden aikana myös tuotu yli 50 uutta tuotetta, kuten leipiä, juustoja, muroja ja valmisruokia. Asiakkaiden suosiossa Xtra-tuotteista ovat erityisesti rapsiöljy ja kaakaovanukas kermavaahdolla. Xtra-tuotesarjalla on tärkeä rooli tässä ajassa ja nyt voimaan tulevat pysyvästi edulliset hinnat ovat voimassa ainakin kevät- ja kesäjaksomme. Nipistämme tässä tilanteessa omista katteistamme helpottaaksemme asiakasomistajiemme arkea, lupaa Päällysaho.
*Lähde: S-ryhmän asiakastutkimukset 2023 ja 2022: Hintojen nousun vaikutus ostokäyttäytymiseen, tuorein kysely 3/2023, vastaajamäärä 3513, Feelback Group
Eekoo sijoittui keskisuurten yritysten sarjan kolmanneksi parhaaksi
Etelä-Karjalan Osuuskauppa on jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Suomen innostavimmat työpaikat on Eezy Flown vuosittainen tunnustus poikkeuksellisen hyvät henkilöstötutkimuksen tulokset saavuttaneille organisaatioille.
Eekoon vuosittainen työyhteisötutkimus (TYT) on tärkeä työväline kehitettäessä toimintaa yhdessä koko henkilöstön kanssa. Viime syksynä toteutettuun kyselyyn vastasi 95,1 % eekoolaisista ja tulokset kertovat, että eekoolaisten tyytyväisyys on yli 10 yksikköä suurempi, kuin suomalaisten yritysten keskiarvo. Työtyytyväisyyttä mittaava TYT-indeksi oli 79,4 (AAA eli erinomainen) ja kehittyi positiivisesti jo kuudetta vuotta peräkkäin.
Hyvä yhteishenki, mahtavat työkaverit, hyvä johtaminen ja asiakaskohtaamiset työssä
Henkilöstön mielestä Eekoon vahvuuksia ovat palkitsemisen oikeudenmukaisuus, tehokas päätöksenteko sekä sujuva yhteistyö eri toimipaikkojen välillä. Avoimissa palautteissa korostuvat hyvä yhteishenki, mahtavat työkaverit, hyvä johtaminen ja asiakaskohtaamiset työssä.
– Erinomaisen työtyytyväisyyden varmistaminen on pitkäjänteistä työtä, jota tehdään yhdessä koko upean ja osaavan henkilöstömme kanssa. Henkilöstön osaamisen ja johtamisen kehittäminen on myös yksi strategiamme kulmakivistä. Vuosittainen työyhteisötutkimus toimii meillä tärkeänä kehittämistyökaluna niin koko yrityksen kuin yksittäisen toimipaikan osalta. Sieltä löytyy vahvuutemme sekä myös kehittämiskohteet, joita viedään systemaattisesti eteenpäin kehittäen toimintaamme vuosi vuodelta. Innostavimmat työpaikat -tunnustus kertoo siitä, että henkilöstömme on innostunut ja haluaa tehdä parhaansa työssään joka päivä. Kiitos henkilöstöllemme upeasta saavutuksesta, iloitsee Eekoon henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä.
Innostavimmat työpaikat tunnustuksen saavat vuosittain Eezy Flown henkilöstötutkimuksen toteuttaneet organisaatiot, jotka ovat päässeet parhaisiin tuloksiin sadoista suomalaisista organisaatioista.
Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä,
puh. 010 7620 024, paivi.jakala@sok.fi
Eekoolla on jo yli 70 000 asiakasomistajaa
Bonusta, maksutapaetua ja ylijäämänpalautusta maksettiin vuonna 2022 asiakasomistajille 14,02 miljoonaa euroa, joka on 3,4 miljoonaa euroa enemmän kuin sitä edeltävänä vuonna. Eekoolla oli vuoden 2022 lopussa 70 553 asiakasomistajaa ja S-ryhmän asiakasomistajatalouksia oli 84,7 % alueen kaikista talouksista.
Eekoon työtyytyväisyys kaikkien aikojen paras
Syksyllä 2022 tehdyn työyhteisötutkimuksen mukaan eekoolaisten työtyytyväisyys oli kaikkien aikojen paras. Eekoolaiset arvostavat erityisesti hyvää johtamista, palkitsemisen oikeudenmukaisuutta, tehokasta päätöksentekoa ja sujuvaa yhteistyötä. Eekoo on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.
Eekoo on henkilöstömäärällään merkittävä työllistäjä maakunnassa. Eekoon henkilöstömäärä oli vuoden 2022 lopussa 979, mikä on 30 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesällä 2022 Eekoossa työskenteli yhteensä 300 kesätyöntekijää ja heidän lisäksi 290 Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijaa.
Yhtenä painopistealueena on henkilöstön kattavien työsuhteiden (30 viikkotuntia tai enemmän) tarjoaminen yhä useammalle eekoolaiselle. Tämän avulla varmistetaan työntekijöiden hyvä työtyytyväisyys ja riittävä toimeentulo. Kattavien työsuhteiden piirissä vuonna 2022 oli yli 62 % eekoolaisista.
Eekoo palkitsi henkilöstöään maksamalla tulospalkkioita yhteensä 1,7 miljoonaa euroa sosiaalikuluineen. Koko henkilökunta sai ylimääräisen 400 euron tulospalkkion Eekoon varsinaisen palkitsemisohjelman lisäksi.
– Olen erittäin ylpeä erinomaisesta henkilöstömme työtyytyväisyydestä ja siitä, että olemme suotuisan kehityksen myötä pystyneet palkitsemaan henkilökuntaamme kaikkien aikojen suurimmalla tulospalkkiolla, iloitsee Eekoon toimitusjohtaja Juha Riikola.
Eekoo on edelläkävijä vastuullisuudessa
Eekoon co2-päästöt ovat edelleen vähentyneet mm. energiatehokkaiden investointien myötä. ABC Viipurinportin maakaasulämmitys korvattiin maalämmöllä ja samalla uusittiin liikennemyymälän kylmälaitteet. Eekoon merkittävät investoinnit energiatehokkuuteen ja päästöjen vähenemiseen jatkuvat myös tulevina vuosina.
Eekoon kiinteistöissä alennettiin pysyvästi sisäilman lämpötilaa yhdellä asteella vuonna 2022. Ilmanvaihtokoneiden ilmamäärät on optimoitu ja kaikki valaistus sisällä sekä ulkona on ohjattu tarpeenmukaiseen minimiin. Merkittävää energiasäästöä ovat jo aiempinakin vuosina tuoneet mm. ovelliset kylmäkalusteet, nykyaikaiset kylmälaitejärjestelmät, LED-valaistus, lämpöpumput, aurinkopaneelit sekä talotekniikan ja kylmäjärjestelmien optimointi.
Eekoon vuonna 2022 käyttämästä sähköstä 100 % oli päästötöntä sähköä, josta 80 % tuotettiin omalla tuulivoimalla ja aurinkopaneeleilla. Aurinkosähköjärjestelmät tuottavat parhaimmillaan noin viidenneksen toimipaikan kuluttamasta sähköstä. Tehokkaimmillaan niiden tuotanto on kesäisin, jolloin kylmälaitteet kuluttavat eniten sähköä.
Eekoon jätteet eivät mene kaatopaikalle, vaan ne kierrätetään ja uudelleen käytetään 80-prosenttisesti. Energiajae menee energiapolttoaineeksi, jolloin jätehuollon kokonaishyötykäyttö on 100 %.
Eekoon marketit ja ravintolat hillitsevät ruoasta syntyvää hävikkiä monin eri tavoin. Asiakkaille annetaan marketeissa erillinen ilta-alennus jo aiemmin alennetuista elintarvikkeista ja myymälöissämme on myynnissä edullisesti hedelmien ja vihannesten hävikkilaatikoita. Ylijäämäruokaa myytiin ravintoloista ResQ Clubin kautta lähes 7 000 annosta. Eekoon ruokakaupat antavat myös ruoka-apua erilaisten järjestöjen tai yhdistysten kautta ja ruoka-apu tavoittaa lähes 1500 avunsaajaa viikoittain.
Eekoo tekee laajasti yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, joka luo hyvinvointia ja työtä toimialueen asukkaille. Vuonna 2022 Eekoo osti yhteensä 8,5 miljoonalla eurolla tuotteita myytäväksi 89 paikalliselta yhteistyökumppanilta, sekä paikallisia palveluostoja 11,8 miljoonalla eurolla yli 330 eteläkarjalaiselta yritykseltä. Paikallisten tuotteiden määrää lisättiin kaikissa myymälöissämme, kun marketeissamme otettiin kesäkuussa käyttöön ”Elämänmakuista Etelä-Karjalasta” -hyllypäädyt ja hyllynreunamerkit. Näiden hyllyjen päätyihin kootaan vaihtelevasti erilaisia paikallisia tuotteita, jotka ovat tuotettu tai jalostettu Etelä-Karjalassa.
Eekoo on vahvasti tukemassa paikallista urheilua ja kulttuuria mm. Kannustajat-ohjelman kautta. Eekoo muistaa stipendein ansioituneita opintonsa päätökseen saaneita nuoria, joiden opinnot ovat liittyneet Eekoon toimialoihin.
Investoinnit Etelä-Karjalaan yhteensä 9,2 miljoonaa euroa
Etelä-Karjalan Osuuskaupan vuosien 2022–2023 suurin investointi, Original Sokos Hotel Lappeen peruskorjaus alkoi marraskuussa 2022 ja valmistuu tänä vuonna huhtikuun puolessa välissä. Remontti käsittää 135 huonetta, joka on yli puolet hotellin kapasiteetista. Majoituskerroksien yleiset tilat uudistetaan samalla täysin. OSH Lappeen peruskorjauksen kokonaisbudjetti on 7 miljoonaa euroa ja rakentaminen on toteutettu lähes täysin paikallisin voimin. Kohteen pääurakoitsijana toimii lappeenrantalainen Maalausliike Sami Ahtiainen Oy.
Eekoon investoi sähköautojen latausasemaverkostoon menneenä vuonna. Kesän 2022 loppuun mennessä ABC-latauspisteitä oli Eekoon toimipaikkojen yhteydessä jo yhteensä 56 kappaletta. Avauksissa satsattiin erityisesti teho- ja suurteholataukseen. ABC-latauksen sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvista lähteistä, tuulivoimalla tuotettua.
S-market Kourulan rakentaminen alkoi suunnitellusti Lappeenrannan Kourulaan Helsingintien varteen. Investoinnin kokonaiskustannusarvio on 4,3 miljoonaa euroa. Myymälä avataan kesäkuussa 2023 ja tulee työllistämään 7–8 työntekijää.
Eekoo jatkaa asiakasomistajien palvelutarjonnan parantamista ja tänä vuonna kokonaisinvestointeihin on varattu yli 11,5 miljoonaa euroa.
Eekoon myynti ja tulos kasvoi viime vuonna
Etelä-Karjalan Osuuskaupan verollinen kokonaismyynti vuonna 2022 oli 427 miljoonaa euroa, joka kasvoi 44 miljoonaa euroa (11 %) edelliseen vuoteen verrattuna. Eekoon operatiivinen tulos oli 14,6 miljoonaa euroa, joka on 5,1 miljoonaa euroa edellisvuotta parempi. Etelä-Karjalan Osuuskaupan talous ja vakavaraisuus ovat vahvalla tasolla ja omavaraisuusaste oli 84,3 %.
Eekoon edustajisto on kevätkokouksessaan 14.3.2023 päättänyt jakaa lähes 3 miljoonan euron ylijäämänpalautuksen Eekoon asiakasomistajille.
Etelä-Karjalan Osuuskaupan vuosi 2022
- 979 eekoolaista
- Verollinen myynti 427 miljoonaa euroa
- Operatiivinen tulos 14,6 miljoonaa euroa
- Bonusta, maksutapaetua ja ylijäämänpalautusta 14,02 miljoonaa euroa
- Asiakasomistajia 70 553, asiakasomistajien talouspeitto 84,7 %
- Henkilöstön työtyytyväisyys kaikkien aikojen paras
- Asiakasomistajien palveluiden kehittämiseen 9,2 miljoonaa euroa
- Investointien paikalliset ostot Etelä-Karjalasta 6,2 miljoonaa euroa
- Paikalliset tuoteostot Etelä-Karjalasta 8,5 miljoonaa euroa
- Paikalliset palveluostot Etelä-Karjalasta 11,7 miljoonaa euroa
Lisätietoja: Etelä-Karjalan Osuuskauppa, toimitusjohtaja Juha Riikola, puh. 010 7620 010, juha.riikola@sok.fi
Kestävä kehitys ja vastuullisuus on päivän sana. Vastuullinen toiminta on jatkuvuuden edellytys ja myös kuluttajat vaativat tänä päivänä toimijoilta vastuullisuutta.
Visit Finland Suomen matkailun edistäjänä on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman, jonka polkua etenemällä yritykset voivat saavuttaa STF-merkin.
Original Sokos Hotel Lappee on tehnyt jo vuosia sinnikkäästi työtä vastuullisuusasioiden hyväksi. Otamme päivittäisessä toiminnassamme huomioon sekä ympäristön kantokyvyn; teemme kestäviä hankintoja ja suosimme suomalaisia ja paikallisia tuottajia ja toimijoita. Kannamme vastuuta asiakkaistamme ja työntekijöistämme. Tuemme paikallisuutta esimerkiksi tuomalla esille paikallista kulttuuria tuotteissamme ja asiakasviestinnässämme.
S-ryhmän vastuullisuusohjelma ”Teemme yhdessä paremman paikan elää”, Eekoon arvot ja eettiset periaatteet sekä Sokos Hotellien arvot ja toimintamallit tukevat työtämme vastuullisuuden toteuttamiseksi, niin suurissa päätöksissä kuin arjen pienissä teoissa.
Asiakkaana hotellivierailullasi Sinäkin voit vaikuttaa: lajittele roskat, käytä vettä ja sähköä järkevästi, ota aamiaisella lautaselle niin paljon, kuin jaksat syödä. Tutustu paikalliseen kulttuuriin ja osta tuliaiset suosien paikallisten käsityöläisten valikoimia.
Tervetuloa vastuulliseen hotelliin – Tehdään yhdessä vastuullisempi paikka elää!
S-ryhmä sitoutui valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin ja uudet säästötoimet ovat toimineet. Loppuvuodesta energian kokonaiskulutus S-ryhmän marketeissa laski vuoden takaiseen verrattuna noin 10 000 megawattituntia eli noin 550 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Tärkeintä on valmius joustaa mahdollisen sähköpiikkien uhatessa, ja toimintamalleja on hiottu yhdessä myymälöiden kanssa. Uudet keinot voivat jäädä käyttöön.
S-ryhmä ilmoitti viime syksynä energiansäästötalkoiden alkaessa laskevansa yli tuhannen toimipaikkansa lämpötilaa asteella. Kodeissa tarvitaan sähköä etenkin aamuisin ja alkuillasta, ja siksi S-ryhmässä päätettiin tehdä lisätoimia juuri huippukulutushetkissä toimipaikkojen valaistusta ja ilmanvaihtoa säätämällä. Lisätoimien ansiosta S-ryhmän marketeissa onnistuttiin säästämään loppuvuodesta noin 4,5 prosenttia sähköenergiaa ja joillain alueilla jopa lähes 8 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kulutukseen.
Aamuisin sähkönkulutuksen valtakunnallisina huippuaikoina on voitu joustaa jopa 4,2 prosenttia sähkötehossa edelliseen vuoteen verrattuna. Tarkastelujaksona näissä luvuissa on käytetty joulukuuta 2022 ja luvut koskevat S-ryhmän marketteja läpi Suomen.
”Energiatehokkuus on toimipaikoissamme jo viime vuosien uudistusten myötä hiottu varsin tehokkaaksi, mutta uusilla lisätoimilla olemme saaneet nipistettyä kulutusta vieläkin pienemmäksi. Erityisen tärkeää on kyky joustaa, jos sähköpula uhkaisi Suomea. Olemme hioneet toimintamalleja tähän yhdessä myymälöidemme kanssa”, sanoo energiaohjauksen päällikkö Matti Loukkola S-ryhmästä.
“Syksyn energiansäästötalkoihin lähdettiin varautumismielessä, mutta oppeja sähkönkulutuksen joustosta voimme todennäköisesti hyödyntää jatkossakin. Vaikka energiakriisi väistyisi, sähkönkulutuksen kysyntäjousto voi esimerkiksi tarjota mahdollisuuksia säästää sähkökuluissa”, arvioi Loukkola
S-ryhmä lähti loppuvuodesta mukaan kantaverkkoyhtiö Fingridin niin sanottuun ennakkovaroitusrinkiin, jolla pyritään ehkäisemään uhkaavaa sähköpulaa ennakkoon annettavien varoitusten avulla. Tällöin myymälöissä otettaisiin tilapäiseen käyttöön varavoimakoneita tai porrastettaisiin suurtehoisten laitteiden, kuten grillien tai uunien, käyttöä.
Ylimääräisiä energiansäästötoimia otettiin käyttöön kaikissa S-ryhmän toimipaikoissa syksyllä. Myös hotellit, ravintolat ja liikenneasemat ja muut toimipaikat sitoutuivat laskemaan lämpötilaa astetta alemmas, säätämään ilmanvaihdon tehoa sekä tekemään muita kiinteistökohtaisia toimia ja kannustamaan asiakkaita energiansäästötalkoisiin.
S-ryhmän energiankulutus on vähentynyt yli 40 prosenttia vuodesta 2010. Energiatehokkuuteen ovat vaikuttaneet ovellisiin ja ympäristöystävällisempää kylmäainetta käyttäviin kylmälaitteisiin siirtyminen, LED-valaistus sekä lämpöpumppujen, aurinkopaneelien ja maalämpöratkaisujen hyödyntäminen. Yhä useampi myymälä myös lämpenee kylmälaitteista syntyneen hukkalämmön avulla. Sähkösyöpöistä yksittäisistä kylmäkalusteista on pyritty luopumaan. S-ryhmän omalla uusiutuvalla energialla, eli tuuli- ja aurinkovoimalla, tuotetun sähkön määrä kattaa valtaosan kaupparyhmän sähkön kulutuksesta.