Eekoo on jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista!

Vuosittain henkilöstölle tehtävässä työyhteisötutkimuksessa Eekoo sai historiansa parhaan tuloksen, kun henkilökunnan tyytyväisyyttä mittaava indeksi kohosi lähes kahdella, sen ollessa nyt jo 81,1. Eekoolaiset arvioivat myös johtamisen olevan Eekoossa osuuskauppojen parasta.

Eekoon vuosittaiseen työyhteisötutkimukseen vastasi 97 % eekoolaisista ja tutkimus on tärkeä keino kehittää niin työtä, johtamista kuin eekoolaisten tyytyväisyyttä entistäkin paremmaksi. Tulos kehittyi jo seitsemättä vuotta peräkkäin positiivisesti.

Tuloksissa korostuu erityisesti hyvän työnantajakuvan positiivinen kehitys. Hyvä arjen johtaminen luo hyvää fiilistä ja henkilöstö kokee, että Eekoo on kehittynyt oikeaan suuntaan. Eekoota työpaikkana ollaan myös halukkaita suosittelemaan, peräti 93% tutkimukseen vastanneista suosittelisi Eekoota työnantajana.

Kehityskohteena on entistäkin tasalaatuisemman johtamisen varmistaminen jokaisessa Eekoon toimipaikassa. Tätä varmistetaan tänä vuonna aloitetuilla systemaattisilla one to one-keskusteluilla, jossa työntekijä ja päällikkö käyvät säännöllisesti läpi tavoitteita, onnistumisia ja kehityskohtia.

Eekoo sai jälleen vuodelta 2023 tunnustuksen Suomen innostavimmat työpaikat, joka myönnetään parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. Tunnustus on tärkeä viesti työntekijöiden erinomaisesta innostuneisuudesta.

Eekoo arvioitiin työnantajana Suomen parhaaksi osuuskaupaksi

Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimipaikat saivat joulun alla satoja positiivisia asiakaspalautteita. Henkilökunta jakoi postikorteilla yhteisessä valmennuspäivässä kokemuksiaan asioinnista osuuskaupan muissa toimipaikoissa. Eniten henkilökunnan antamaa positiivista palautetta sai Original Sokos Hotel ravintola VENN, jolle luovutettiin Ihmeidentekijöiden pokaali. Palkitseminen kruunasi Eekoon uusimman työtyytyväisyystutkimuksen erinomaisen tuloksen. Ulkopuolinen arvioija nosti Eekoon Suomen osuuskaupoista sijalle yksi ja samalla jälleen maamme innostavimpien työpaikkojen joukkoon.

Vastausprosentti oli paras tähän asti, eli 97. Henkilökunnan tyytyväisyyttä mittaava indeksi kohosi lähes kahdella, sen ollessa nyt jo 81,1, joka nostaa Eekoon sijoituksessa parhaimmaksi eli paras kaikista maamme osuuskaupoista. Eekoon työtyytyväisyys on parantunut yhtäjaksoisesti jo seitsemän vuotta. ”Eekoolaiset myös arvioivat johtamisen olevan Eekoossa osuuskauppojen parasta,” iloitsee henkilöstö- ja viestintäjohtaja Päivi Jäkälä.

Erityisesti mielikuva työnantajasta on kohonnut työntekijöiden keskuudessa vahvasti. Tämä on saatu aikaan hyvällä arjen johtamisella, mikä tuo tyytyväisyyttä. Eekoo kehittyy henkilökunnan mielestä oikeaan suuntaan, työyhteisön arvot sekä päämäärät ovat tavoittelemisen arvoisia ja niistä on viestitty hyvin. ”Henkilökunta haluaa suositella meitä työpaikkana, jossa tulevaisuus näyttää valoisalta.

Tutkimus vahvisti, että Eekoon vuonna 2021 jalkauttama strategia vahvistaa yrityskulttuuria. Tavoite on olla selkeästi maan paras osuuskauppa. Strategia ei tunnu ylhäältä annettuna paperina, kun arjen punaisena lankana ovat elämänmakuiset kohtaamiset. Asiakaslupaukset auttavat ymmärtämään, kuinka omalla työllä voi vaikuttaa yksittäisen asiakkaan kokemukseen, kuin myös koko yrityksen vireeseen.

Tavoitteet, odotukset ja arvot tiedetään

Eekoo työllistää Etelä-Karjalassa noin 950 henkilöä, joista valtaosa on vakituisia työntekijöitä. Määräaikaisuudesta on sovittu yhdessä työntekijän kanssa. Eekoo on merkittävä nuorten työllistäjä. Viime kesänä palkattiin erilaisiin tehtäviin noin 600 kesätyöntekijää ja työhön tutustujaa. Sama määrä aiotaan palkata ensi kesäksi ja hakuaika on 1.1.-11.2.2024. ”Tarjoamme vastuullisena toimijana hyvän työkokemuksen, taitoja työelämästä ja vankat valmiudet tulevaisuudelle,” tiivistää henkilöstö- ja viestintäjohtaja Jäkälä.

Työelämässä vaihdetaan välillä alaa ja kokeillaan muuta, mutta usein myös palataan hyväksi koettuun työpaikkaan. Eekoo työllistää kaiken ikäisiä ja esimerkiksi eläkeläiset palaavat usein osa-aikaisiksi. Eekoossa urapolku voi johtaa kesätyöntekijästä päälliköksi.

Eekoolaiset voivat jatkuvasti kehittää osaamistaan muun muassa ammatillisilla kursseilla tai tutkinnoilla. Uuden oppimista tapahtuu niin työssä kuin erilaisilla valmennuksilla, jotka voivat olla maakunnan oppilaitosten tai vaikkapa S-ryhmän oman Jollas Instituutin kautta. ”Henkilöstössä kaikki tietävät Eekoon tavoitteet, odotukset ja arvot. Valmennamme heitä vuosittain ja koulutus painottuu vahvasti asiakaspalveluun,” korostaa Päivi Jäkälä.

Henkilöstöryhmien omat koulutukset toteutetaan tarpeen mukaan. Viime vuonna valmennettiin kaikki Eekoon apulaispäälliköt ja seuraavaksi alkaa vastuumyyjien valmennus. ”Koulutamme aina tarpeeseen. Henkilöllä on oltava vahva motivaatio kehittyä ja haluamme tarjota siihen mahdollisuuden.” Eekoolaisia käy säännöllisesti kertomassa työssäoppimis- ja harjoittelumahdollisuuksista myös alueen oppilaitoksissa.

Vähintään 30 tuntia viikossa

Eekoo nostaa työnantajana yhdeksi vetovoimatekijäksi kattavat työsuhteet. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle vähintään 30 viikkotunnin sopimuksia, jonka lisäksi voi halutessaan tehdä lisätöitä muissa toimipaikoissa.

Jokainen eekoolainen on tulospalkkiojärjestelmän piirissä, jota maksetaan kaksi kertaa vuodessa, maksimisumman ollessa noin 2000 euroa. Lisäksi kolmena peräkkäisenä vuonna on maksettu myös ylimääräinen tulospalkkio. Henkilöstöetujen laskennallinen euromääräinen summa on yhden hengen taloudelle noin 250 e/kk ja neljän hengen taloudelle 382 e/kk. Kesätyöntekijät saavat myös samat edut.

Henkilökunnan viihtyvyys koostuu monista tekijöistä. Yhteiskunnan pahoinvointiin vastataan turvallisella työympäristöllä. Mahdolliset uhkaavat tilanteet puretaan välittömästi toimipaikoilla ja työterveydessä tarjotaan keskusteluapua. Eekoossa käytetty varhaisen tuen malli auttaa työntekijää arjen vaikeissa tilanteissa. ”Harvoin kaikkien työkyky on aina täysi sata, joskus se on 50 ja se on inhimillistä,” Jäkälä muistuttaa.

Palaute huomioidaan

Henkilöstön pysyvyys on tärkeää ja se lähtee hyvästä arjen johtamisesta. Työn merkityksellisyyttä lisäävät myös saatu palaute ja kiitos onnistumisista, jotka ovat Eekoossa tärkeitä. Henkilökunnan antama palaute alkaa työpaikan keskusteluilmapiiristä. Toiminnan kehittämisajatukset voi viedä sähköiseen ideatakomoon, josta palkitaan. Johtoryhmä käsittelee jokaisen ideatakomon kautta tulleen ehdotuksen ja niihin vastataan aina suoraan työntekijälle. Toteuttamiskelpoiset ideat palkitaan rahallisesti.

Esimerkiksi Prisman myyjä ehdotti heräteostoksia tekeviä asiakkaita varten keräilykoreja myymälän sisälle, jotka löytyvät nyt kylmäaltaiden läheltä. Toinen henkilökunnalta tullut idea oli nyt käytössä oleva kierrätettävä höyrypesuri myymälöiden hevi-osastoille helpottamaan myyjien työtä. Idea Ässä-kampaamon ajanvarauksen muistutuspalvelusta tuli myös Eekoon työntekijältä.

Ravintola VENNin tarjoilijat Viivi-Karoliina Nurmi ja Jasmin Verkkoperä (oik.).

Ravintola VENNin henkilökunta sai joulukuussa Ihmeidentekijät-palkinnon. Tarjoilijat Viivi-Karoliina Nurmi ja Jasmin Verkkoperä (oik.) kuuluvat seitsemän hengen työtiimiin. Lappeenrannan VENN palkittiin myös viime keväänä S-ryhmän alan ammattilaisten tapahtumassa. Lappeenranta valittiin tuolloin kolmannen kerran vuoden VENN-ravintolaksi ja toistamiseen koko S-ryhmän suositelluimmaksi ruoka-, juoma ja seurusteluravintolaksi.

Palkkaamme jälleen tulevana kesänä noin 600 kesätyöntekijää ja tutustu työelämään ja tienaa –harjoittelijaa.

Liity mukaan ihmeidentekijöiden joukkoon ja vietä Elämänmakuinen Kesä Eekoolla!

Hakuaika päättyy 11.2. ja hakea voit kätevästi osoitteessa https://eekoo.fi/avoimet-tyopaikat/.

Lappeenrannan kaupungin ja sen asukkaiden esteettömyyttä edistänyt taho palkitaan vuosittan. S-market Joutseno palkittiin vuoden 2023 esteettömyyskunniamaininnalla, jota toimipaikallemme esitti Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmä. Vammaisneuvosto on perustellut palkinnon myöntämistä Joutsenon S-Marketille, koska myymäläpäällikkö Katja Lakkala-Salomaan ja S-marketin henkilökunnan suuri tahtotila on ollut edistää ja toteuttaa myymälän esteettömyyttä.

Esteettömyys on osa vastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Esteetön ympäristö mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden toteutumisen, ihmisten asumisen valitsemassaan paikassa ja osallistumisen mm. työelämään ja harrastuksiin. Esteettömyydestä voit lukea lisää täältä: Esteettömyys | Invalidiliitto

Vammaisneuvoston puheenjohtaja Jaana Kauppinen kertoi kunniakirjaan merkityt perustelut: – Vammaisten ja eri tavoin toimintarajoitteisten kaupassakäynti Joutsenon S-Marketissa on esteetöntä ja helppoa. Heti kaupan pääsisäänkäynnin edessä on loistavasti ja erittäin näkyvästi merkitty LE -pysäköintipaikat. Pääovet kauppaan avautuvat automaattisesti. Ja ennen kaikkea kaupan koko henkilökunnan hyvä asenne ja auttaminen kaupassa asioinnissa on huomioitu vammaisten ja eri tavoin toimintarajoitteisten toimesta.

Vammaisneuvoston valtuustokauden teemana on ollut ”Täällähä myökin asutaa!”. Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvosto on jakanut esteettömyyskunniamaintoja vuodesta 2007 alkaen.

Lue Lappeenrannan kaupungin tiedote kokonaisuudessaan täältä: Joutsenon S-Market palkittiin vuoden 2023 esteettömyyskunniamaininnalla – ePressi

S-market Joutsenon ilmankuvan kuvaaja Petri Tulkki RoboDroneS.

Prismalle tuplavoitto ruokakoritutkimuksissa

Iltalehti ja Etelä-Saimaa vertailivat joulukuun alussa kolmen suurimman päivittäistavaraketjun ruokakorien hintoja ja voittajaksi molemmissa tutkimuksissa selviytyi Prisma. Tarkemmin tutkimustuloksiin pääsee tutustumaan linkkien takaa:

IL selvitti: Tässä on kauppojen halvin ruokakori (iltalehti.fi)

Etelä-Saimaa vertaili ostoskorien hinnat – Lappeenrannan edullisin löytyy Leiristä | Paikalliset | Etelä-Saimaa (esaimaa.fi)

 

Tervetuloa edullisimmille ruokaostoksille Eekoon Prismoihin Imatralle ja Lappeenrantaan!

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on myöntänyt ansioituneille Suomen kansalaisille itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä.

Seuraavat yhdeksän ansioitunutta eekoolaista saivat kunniamerkin:

Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar)
Tiina Alho, sisäinen tarkastaja, Lappeenranta

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali (SVR M I)
Helena Sivonen, asiantuntija, Lappeenranta

Suomen Valkoisen Ruusun mitali (SVR M)
Sari Ahokainen, myyjä, Imatra
Tiina Hovi, myyjä, Ylämaa
Pirjo Kaipia, tarjoilija, Lappeenranta
Satu Pelkonen, myyjä, Lappeenranta
Kimmo Pulli, myyjä, Imatra
Kari Puurtinen, kirvesmies, Ylämaa
Jose Saborit Bribián, tarjoilija, Lappeenranta

Lämpimät onnittelumme!

Merkit luovutetaan kunniamerkkien saajille Eekoon järjestämässä arvomerkkijuhlassa maaliskuussa 2024.

Eekoon asiakasomistajat saivat jälleen ehdottaa joululahjoituksen kohdetta ja ehdotuksia tuli useita kymmeniä. Suurin osa ehdotuksista liittyi lasten ja nuorten tukemiseen ja tämän vuoden joululahjoituksen kohteeksi valikoitui Mannerheimin Lastensuojeluliitto. 2 500 euron suuruinen lahjoitus ohjautuu MLL:n kautta edelleen apua tarvitseville eteläkarjalaisille lapsiperheille. Tämän lisäksi Eekoo jakaa yhteensä 116 sadan euron arvoista ruokakassia alueen seurakuntien diakoniatyön kautta apua tarvitseville.

Eekoo tukee monin tavoin alueemme hyvinvointia ja joululahjoitus alueellemme on yksi konkreettinen tapamme auttaa. Lapsiperheiden tukeminen on meille arvojemme mukaista toimintaa ja MLL:n sekä seurakuntien kautta tuki ohjautuu koko alueemme perheiden tukemiseen, Eekoon toimitusjohtaja Juha Riikola kertoo.

MLL:n Kaakkois-Suomen piirin perhesuhteiden tuen koordinaattori Marjaana Peronmaa iloitsee joululahjoituksesta.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tehnyt jo yli sata vuotta työtä lasten ja perheiden hyvän arjen puolesta. Kiitämme Eekoota joululahjoituksesta, jonka avulla voimme tukea paikallisia perheitä haastavassa tilanteessa, jossa lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt, kiittää Peronmaa.

Lisätietoja:
MLL Kaakkois-Suomen piiri ry, koordinaattori Marjaana Peronmaa, marjaana.peronmaa@mll.fi, puh. 050 358 8394

Etelä-Karjalan Osuuskauppa, toimitusjohtaja Juha Riikola, juha.riikola@sok.fi, puh. 010 762 0010

Autotalo Ripatti on noussut valtakunnan parasta KIA ja Nissan huollon asiakastyytyväisyyttä tarjoavaksi jälleenmyyjäksi. Myös Peugeot ja Citroën suositteluindeksit ovat kovalla tasolla ja 92 asiakasta sadasta suosittelisi meitä tuttavilleen. Palvelemme nyt kaikkia merkkejä yhdestä osoitteesta, joten asiointi meillä on helppoa ja vaivatonta!

Panostimme Eekoolla koko syksyn henkilöstön valmennukseen. Koko autokaupan henkilökunta osallistui valmennukseen, jossa käytiin läpi asiakaspalvelutaitoja, työyhteisötaitoja ja erilaisia ihmistyyppejä, työn arvostusta sekä perehdytystä. Tämä täydensi erinomaisesti koulutussisältöjä, jotka autoalalla ovat usein hyvin teknisiä. Olemme valmiita palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin ja asiakaslähtöisemmin.

Kiitos hyvästä työstä koko osaavalle henkilökunnallemme!

Lahjoita jouluiloa vähävaraisille lapsille ja nuorille ympäri Suomen!

Nyt voit ryhtyä joulupukiksi ja lahjoittaa Prisman verkkokaupassamme joulun toivotuimpia paketteja apua tarvitseville lapsiperheille. Lahjoittaa voit lähes minkä tahansa Prisman verkkokaupan valikoimasta löytyvän tuotteen tai vaikka useampia, oman budjetin mukaan. Muita kuluja lahjoituksesta ei tule, sillä tarjoamme lahjojen toimituksen Hope ry:lle.

Näin teet lahjoituksen:

1.Lisää haluamasi tuote verkkokaupan ostoskoriin osoitteessa prisma.fi

2.Siirry tilaamaan ja valitse tilauksen toimitustavaksi ”Hope-lahjoitus vähävaraisille” sekä paikkakunta, jolle haluat kohdistaa lahjoituksesi.

3.Tee tilaus loppuun tavalliseen tapaan. Prisman verkkokauppa hoitaa paketin toimituskulut ja Hopen paikallistoimijat jakavat lahjat edelleen tarvitsevalle perheelle joulun alla. Joululahjatilauksia Hope ry:lle voi tehdä 10.12.2023 asti. Lue lisää ja lahjoita täällä: www.prisma.fi/artikkelit/hope-ry-joululahjakerays.

Perinteinen Hyvä Joulumieli -keräys alkaa jälleen torstaina 16.11. ja kestää jouluaattoon 24.12. asti. S-ryhmän ruokakaupat ovat tänäkin vuonna yksi keräyksen kumppaneista, sillä keräyksen tarkoitus on tärkeä ja se sopii erinomaisesti osuustoimintamme arvoihin. Lahjoitussummamme keräykseen on tänä vuonna 40 000 euroa. Tämän vuoden keräystavoite on 1 540 000 euroa, jonka avulla jaetaan lahjakortit 22 000 perheelle.

Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään. 70 euron arvoiset Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille. Lahjakortin vastaanottavilla perheillä on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi.

Kannustamme myös asiakkaitamme osallistumaan keräykseen hyvän asian puolesta.

Lisätietoa Hyvä Joulumieli -keräyksestä ja lahjoitusohjeet löydät osoitteesta:

www.hyvajoulumieli.fi