Eekoo palkkaa ennätysmäärän kesätyöntekijöitä


09.01.2020

Etelä-Karjalan Osuuskaupan kesätyöpaikkojen 2020 haku on alkanut. Kesätyöpaikkoja on tarjolla ympäri Eekoon toimialuetta lähes kaikissa toimipaikoissa. Hakulomake löytyy Eekoon verkkosivuilta osoitteesta www.eekoo.fi/tyopaikat

Vastuullinen työnantaja tarjoaa hyvän kesätyökokemuksen – jokainen haastatellaan

Eekoo palkkaa yhteensä yli 250 kesätyöntekijää erilaisiin asiakaspalvelutehtäviin. Tarjolla on mm. myyjän, kokin, tarjoilijan, parturi-kampaajan, kosmetologin ja liikennemyymälätyöntekijän tehtäviä. Tämän lisäksi kahden viikon mittaiseen kesäharjoitteluun otetaan yli 400 peruskoulussa, lukiossa tai VALMA-koulutuksessa olevaa nuorta.

– Tulevana kesänä palkkaamme ennätysmäärän kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita, yhteensä yli 650. Alueen yhtenä isoimpana työllistäjänä haluamme tarjota hyvän kesätyö- ja harjoittelukokemuksen yhä useammalle nuorelle ja sitä kautta tukea alueen nuorten kiinnittymistä työelämään ja vahvistaa tärkeitä työelämätaitoja, kertoo Eekoon henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä.

Eekoo on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sitoutunut hyvän kesätyön periaatteisiin. Hyvää hakijakokemusta varmistetaan jälleen haastattelemalla kaikki kesätöihin ja kesäharjoitteluun hakevat yhteisissä rekrytointitapahtumissa.

– Viime keväänä haastattelimme yhteensä yli 1300 paikalle tullutta hakijaa yhdessä Eekoon esimiesten kanssa. Haastattelut olivat innostavia ja nuoret kiittelivät mahdollisuutta päästä haastateltavaksi. Uskomme, että tällä on ollut merkittävä vaikutus usealle nuorelle ja moni kertoikin olleensa ensimmäistä kertaa haastattelussa. Hyvä ja positiivinen haastattelukokemus auttaa eteläkarjalaisia nuoria jatkossakin vahvistamaan omia työelämätaitojaan ja on tärkeää arvojemme mukaista vastuullisuustyötä meille, Päivi jatkaa.

Eekoo järjestää rekrytointitapahtumia maaliskuussa Lappeenrannassa, Imatralla sekä Parikkalassa. Kesätyönhakija valitsee sähköisen hakemuksen jättämisen yhteydessä, mihin rekrytointitapahtumaan haluaa osallistua. Kesätyöntekijöiden hakuaika päättyy 29.2.2020 ja harjoittelijoiden 15.3.2020.

Eekoo on mukana Etelä-Karjalan suurimmassa kesätyötapahtumassa Kesäksi Duuniin 2020, joka järjestetään Lappeenrannassa 17.1.2020 klo 13 – 15 Kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannan kaupunginteatterin lämpiössä sekä Imatran sisartapahtumassa 4.2.2020 klo 14 – 16 ToriGalleriassa.

Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä,
paivi.jakala@sok.fi, puh. 010 7620 024

Kesätyöpaikat ovat haettavissa täällä.