Etelä-Karjalan Osuuskaupan myynti kasvoi edellisvuodesta


11.02.2020

Etelä-Karjalan Osuuskaupan (Eekoo) verollinen myynti vuonna 2019 oli 385,4 miljoonaa euroa (384 milj.). Päivittäistavarakaupassa myynti kasvoi lähes prosentin ja käyttötavarakaupan myynti oli edellisen vuoden tasolla. Tavaratalokaupan kehitys oli vahvaa ja IsoKristiinan Sokoksen myynninkehitys oli 20 %.

Hotelli- ja ravintolatoimialan myynnin kasvu oli 2,4 %. Liikennemyymälä- ja polttonestetoimialan myynti laski 1,1 % johtuen polttonesteiden litramyynnin pienentymisestä. Polttonesteiden kulutus väheni sekä Eekoon toimialueella, että koko Suomessa. Autokaupan yleisestä murroksesta ja myynnillisesti vaisusta vuodesta huolimatta Eekoon edustamien automerkkien alueellinen markkinaosuus ylitti edelleen selvästi koko maan ko. merkkien markkinaosuuden.

Asiakasomistajan hyöty kasvoi vahvasti

Eekoon asiakasomistajia palkittiin vuoden 2019 aikana yhteensä 11,4 miljoonalla eurolla. Osuuskauppa maksoi ensimmäistä kertaa historiansa aikana ylijäämänpalautusta omistajilleen yhteensä 2 miljoonaa euroa.

Asiakasomistaja hyötyy Bonuksen, maksutapaedun ja ylijäämän palautuksen lisäksi edullisesta ostoskorista, maksuttomista pankkipalveluista ja S-Etukortilla saatavista eduista. Asiakasomistajataloutta palkittiin keskimäärin 169 eurolla, joka kasvoi 20 % edellisestä vuodesta. Eekoon hallitus esittää edustajiston kevätkokoukselle maksettavaksi ylijäämänpalautusta omistajille myös vuodelta 2019 yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.

Asiakasomistajien digitaalisten palvelujen määrä on kasvanut vahvasti. S-mobiilin onkin ottanut käyttöönsä jo lähes 30 % Eekoon asiakasomistajista.

Hyvä tulostaso mahdollistaa maakunnan elinvoimaisuutta tukevat investoinnit. Palveluverkoston kehittämiseen käytettiin yhteensä 7,5 miljoonaa euroa.

Osuuskaupan operatiivinen tulos oli 12,2 miljoonaa euroa (12,7 milj.) Vuoden aikana Eekoo jatkoi edelleen palveluverkoston kehittämistä kokonaisinvestointien ollessa 7,5 miljoonaa euroa. Merkittävimmät investoinnit olivat S-marketin rakentaminen Joutsenoon ja uuden Salen avaaminen Parikkalan Saarelle sekä S-market Punkaharjun täydellinen uusiminen.

S-market Joutseno

Joutsenoon avattiin uusi S-market alkukesästä.

Eekoon ensimmäinen ruoan verkkokauppa avattiin S-market Myllykeskukseen. Original Sokos Hotel Lappeeseen avattiin marraskuussa uusi ravintola VENN.

Eekoon omistukseen siirtyi yrityskauppojen myötä Lappeenrannan Linnoituksessa sijaitseva Kehruuhuone Oy ravintoloineen ja Lappeenrannan Delta-Auton liiketoiminta.

Myymälöiden energiatehokkuusinvestoinnit jatkuivat. Aurinkovoimaloita asennettiin vuoden 2019 aikana viiden toimipaikan katolle.

Henkilöstön työtyytyväisyys jatkoi hyvää kehitystään

Eekoo rekrytoi tulevana kesänä ennätysmäärän kesätyöntekijöitä. Eekoon henkilöstömäärä oli vuoden lopussa yhteensä 982 työntekijää, mikä oli 29 henkilöä enemmän kuin vuoden 2018 lopussa.

Marraskuussa tehdyn työyhteisötutkimuksen mukaan henkilöstön työtyytyväisyys on hyvällä tasolla ja parani jo kolmatta vuotta peräkkäin. Eekoo on Suomen neljänneksi innostavin työpaikka keskisuurten yritysten (150–1000 henkilöä) sarjassa. Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen saavat vain parhaisiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Eezy Spirit Oy:n (ent. Corporate Spirit Oy) henkilöstötutkimuksen.

Eekoo tulee rekrytoimaan ennätysmäärän, yhteensä 650 kesätyöntekijää ja -harjoittelijaa, tulevana kesänä. Kaikki hakijat tullaan myös haastattelemaan.

Näkymät alkavaan vuoteen

Vuosi 2020 on merkittävä investointivuosi osuuskaupalle. Lähivuosien suurin investointi on Lappeenrannan Prismakeskuksen laajennus ja kokonaisuudistus käynnistyy suunnitelmien mukaan toukokuun alussa. Investoinnin arvo on noin 13,5 miljoonaa euroa.

Suurin S-markettimme, S-market Myllykeskus uudistetaan kokonaan sekä myymätoimintojen että kiinteistön osalta. Imatran Prismassa avataan ruoan verkkokauppa kevään aikana. Original Sokos Hotel Lappeen huone- ja ravintolauudistukset jatkuvat 2020 vuoden aikana.

Vaikka Suomen talouden näkymät ovat aiempaa haasteellisemmat, Eekoo tavoittelee alkaneena vuonna liikevaihdon kasvua ja hyvää tulostasoa.

Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, toimitusjohtaja Mervi Sillanpää-Jaatinen,
mervi.sillanpaa-jaatinen@sok.fi tai p. 010 762 0010