FIM julkaisee rahastojensa hiilijalanjäljen


06.04.2017

Puolivuosittain julkaistava osakerahastojen hiilijalanjälki auttaa sijoittajia arvioimaan aiempaa huolellisemmin sijoituksiinsa liittyviä riskejä ja vastuullisuuskysymyksiä.

30-vuotista taivaltaan juhliva yksityispankki ja varainhoitoyhtiö FIM julkaisee osakerahastojensa hiilijalanjäljen. Lukujen perusteella sijoittajien on mahdollista arvioida aiempaa tarkemmin, miten eri toimialat ja yritykset vaikuttavat kasvihuonepäästöjen muodostumiseen.

”Mielestämme on tärkeää, että asiakkaillamme on käytössään tarvittavat tiedot päätöksentekonsa tueksi. Päästölukujen julkistaminen läpinäkyvästi on myös omiaan vahvistamaan molemminpuolista luottamusta”, sanoo FIMin toimitusjohtaja Teri Heilala.

FIM on yritysten, kaupunkien ja valtioiden hiilijalanjälkien raportointia edistävän Carbon Disclosure Projectin (CDP) jäsen. FIM on myös allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet ja on perustajajäsen vastuullista sijoittamista edistävässä FINSIF-yhdistyksessä.

Ilmastonmuutos on yksi 2000-luvun suurimmista maailmanlaajuisista haasteista, ja moni yritys varautuu siihen liittyviin riskeihin. Yritykset etsivät ilmastonmuutoksesta myös kilpailuetua, ja yhä useampi yhtiö raportoi hiilidioksidipäästöjensä määrän.

Päästöluvuista laskettujen hiilijalanjälkien avulla sijoittajat voivat vertailla eri sijoituskohteisiin liittyviä päästöjä ja arvioida aiempaa tehokkaammin sijoituskohteisiin sisältyviä riskejä. Heilalan mukaan etenkin institutionaaliset sijoittajat taustayhteisöineen ovat nykyään yhä kiinnostuneempia myös sijoituksiin liittyvistä vastuukysymyksistä.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua ilmastonmuutosta torjuvaan toimintaan kiinnittämällä entistä enemmän huomiota omien sijoitustensa hiilijalanjälkeen”, Heilala sanoo.

FIM julkaisee hiilijalanjäljen puolivuosittain niistä osakerahastoista, joissa päästöistään raportoineiden yhtiöiden osuus on yli 50 prosenttia. Kokonaispäästöjen lisäksi rahastoista julkaistaan hiilitehokkuus- ja hiili-intensiteettitunnusluvut.

Voit tutustua FIMin rahastojen hiilijalanjälkeen osoitteessa: www.fim.com/hiili

Lisätietoja: Sebastian Högnabba, vastuullisen sijoittamisen yhteyspäällikkö, FIM, puh. +46 702 765 188, sebastian.hognabba@fim.com