Hyppy tutusta työtehtävästä uuteen kasvattaa arvostusta ja yhteishenkeä


25.05.2020

Poikkeuksellinen kevät muutti monen eekoolaisen työntekoa. Vaikka koronaepidemia sulki tai muutti palvelujen muotoa, ei Etelä-Karjalan Osuuskaupalla työskentelevien tarvinnut jäädä tyhjän päälle. Nopeasti muuttunut tilanne avasikin uusia mahdollisuuksia ja toi positiivisia kasvunpaikkoja – niin kaupankäynnin kannalta kuin henkilökohtaisella tasolla. Monet työntekijät hyppäsivät omalta tutulta tontiltaan oppimaan uusia asioita.

Kahvilasta kassahihnan ääreen

Taija Hukkanen on kuin kotonaan Savitaipaleen S-Marketissa. Maalaispitäjän kaupassa on erilainen tunnelma kuin kaupungissa. Taijan työpaikka on normaalisti Myllykeskuksen Cafe Myllyssä ja Hesburgerissa. – Olen itsekin enemmän maalainen kuin kaupunkilainen, hän naurahtaa. Päätoimensa lisäksi hän toimii myös pääluottamusmiehenä. Kevät on ollut opettavaista aikaa. – Haasteellisinta alussa oli epätietoisuus, kysymyksiä sateli ja minulla ei ollut antaa suoraa vastausta. Olemme kaikki olleet uuden edessä koronan rysähtäessä päälle. Aika on kasvattanut pitkäjänteisyyttä. Kun päätös palveluiden supistamisista tuli, tarjottiin työntekijöille mahdollisuutta muihin tehtäviin. Pitempi työmatkakaan ei haitannut Taijaa. Veneilyn myötä jääneelle vanhalle harrastuksellekin löytyi sattumalta tilaa. –Työmatka taittuu mukavasti Suzuki 750GSX F moottoripyörälläkin, hän hymyilee.

Taija Hukkanen

Taija Hukkanen siirtyi poikkeustilanteessa kahvilasta kauppaan – Työ pitää arjen parhaiten pystyssä!

Ruokakuljetuspalvelu pystyyn pikaisella aikataululla, oman henkilökunnan voimin

Eekoon IT-tukihenkilö Topi Tujulan työpäivät ovat kirjaimellisesti vaihtelevia. Tietojärjestelmien ja -yhteyksien ylläpidon ohella hän kuljettaa Lappeenrannan Prismasta Foodien kautta tilattuja ruokaostoksia suoraan asiakkaiden kotiovelle. – Jakeluhomma on uutta ja mukavaa vaihtelua omalle työlle. Ohjelma antaa selkeät ohjeet tilauksien toimitukselle osoitteineen, haastavaa on ollut vain pakettiautoilu pienten kerrostalojen pihoissa. Ruuan verkkokauppakuljetuksien kysyntä on kasvanut valtavasti. Uuden palvelun kokemukset ovat olleet positiivisia puolin ja toisin. Asiakkaiden arjen helpotus on merkittävää. – Rimputan ovikelloa, ja ostokset ovat ovella odottamassa.

Saku Kari ja Topi Tujula

Topi Tujula (oik) huolehtii Eekoon tietojärjestelmien ohella myös ruokakuljetuksista. Ravintola Angus Steak & Winen tarjoilija Saku Kari (vas.) on myös tarttunut pakettiauton rattiin. –Eekoon tarjoama työvaihto on tosi hieno juttu. Olen ollut myös auttamassa remonttimiehiä kassojen pisara­suojien asennuksessa, hän kertoo.

Kosmetologista keräilijäksi

– Olen kiitollinen Eekoon tarjoamasta korvaavasta työstä, se on tuonut mukavaa vaihtelua arkeen. Kun Lappeenrannan Sokoksen kauneushoitolan ovet sulkeutuivat väliaikaisesti, avautui muuttuneessa tilanteessa tarve apukäsille toisaalla. Nyt kosmetologi Niina Vartiaisen työpäivät täyttyvät S-Market Myllykeskuksen verkkokaupan ostosten keruusta. Hoitolassa päivä alkaa klo 9–10 ja päättyy kuuteen mennessä. S-Marketilla aamuvuoro alkaa kuudelta. – Aamu-uniselle ihmiselle vaati hieman totuttelua, hän nauraa, mutta vapaa-aikaa jääkin päivässä paljon enemmän kuin aiemmin!

Niina vartiainen

Työvaihto verkkokaupan ruokapuolelle on ollut kosmetologi Niina Vartiaisen mielestä hyvin positiivinen kokemus.

Liikenneasematyöntekijä Eveliina Muukkoselta täydet pisteet Eekoolle

– Ihana positiivinen asia tässä koronan keskellä on ollut tämä mahdollisuus työskennellä toisessa toimipaikassa. Olen tykännyt uudesta työstä todella paljon ja oppinut monia uusia asioita! ABC Viipurinportilla viime kesästä saakka työskennellyt Eveliina on tottunut hektiseen työtahtiin. Nyt työpäivät kuluvat S-Market Myllykeskuksen kassalla sekä hyllyttämässä. Päivät ovat pidempiä mutta se on sopinut kaupanalan korkeakouluopintoihin tähtäävälle paremmin kuin hyvin. Unirytmi on tasaantunut ja aikaa riittää lukemiseen. Sopeutuminen uuteen työympäristöön on ollut helppoa. Samassa kaupassa työskentelee muitakin tilanteen myötä tehtävää vaihtaneita. – Tämä on varmasti lisännyt yhteisöllisyyttä Eekoon työntekijöiden kesken, Eveliina uskoo.

Eveliina Muukkonen

– Erikoinen tilanne on avannut näkemään, mitä kaikkea ässän sisällä voikaan tehdä! Eveliina Muukkonen iloitsee.

Teksti: Eira isomäki