Ihmisoikeuspuolustajien vapaus toimia turvattava


06.04.2018

Thaimaalainen tuomioistuin määräsi viime viikolla ihmisoikeuspuolustaja Andy Hallin maksamaan 260 000 euroa korvauksia kunnianloukkauksesta Natural Fruit -yhtiölle.

Olemme pahoillamme tuomiosta. Ihmisoikeuspuolustajat tekevät merkittävää työtä työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi ja heillä on oltava mahdollisuus toimia ilman pelkoa. Vapaasti toimiva kansalaisyhteiskunta on myös yritysten etu. Oikeusprosessin sijaan ongelmia on ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan avoimuudella ja vuoropuhelulla.

Viime vuosina Thaimaa on käynnistänyt toimenpiteitä ihmisoikeusloukkauksien kitkemiseksi. Toimenpiteet ovat oikean suuntaisia, mutta niiden rinnalla tarvitaan myös kansalaisjärjestöjen ja ihmisoikeuspuolustajien toimintaa ihmisoikeuksien puolesta. Lisäksi työntekijöillä tulee olla mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti kertoa epäkohdista.

Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK

p. 010 768 2453

Finnwatchin maaliskuussa 2013 julkaisema raportti paljasti epäkohtia ananasmehutiivisteen tuotanto-oloista Thaimaassa. Yhtä raportin keskeistä tekijää, brittiläistä lakimies Andy Hallia vastaan on nostettu useita syytteitä muun kunnianloukkauksesta, jota Thaimaassa pidetään erittäin vakavana rikkomuksena. S-ryhmän edustaja todisti Hallin puolesta Bangkokissa oikeudenkäynnissä kesällä 2016. Kyseinen oikeudenkäynti liittyi eri syytteeseen kuin nyt annettu tuomio. S-ryhmä on osallistunut Freedom Fundin keräykseen, jolla tuetaan Andy Hallia oikeuden päätöksestä valittamisessa.