Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirin Vuoden teko -tunnustus myönnettiin Eekoolle


10.12.2020

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri jakaa vuosittain Vuoden Teko -tunnustuksen henkilölle tai yhteisölle kiitoksena työstä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Tänä vuonna piiri palkitsi Etelä-Karjalan Osuuskaupan sekä Kymen-Seudun Osuuskaupan. Eekoolle palkinto annettiin 9.12.2020.

Eekoo on tukenut useilla eri toiminnoillaan piirin lasten, nuorten ja perheiden eteen tehtävää työtä, muun muassa tarjonnut vastikkeetta tilat MLL:n perhekahvila- ja perhesatamatoiminnoille.

Koronakriisi on testi lasten oikeuksille. Kaikkein eniten se on iskenyt heikoimmassa asemassa oleviin ja erityistä tukea tarvitseviin lapsiin. Eekoon tuella olemme pystyneet tarjoamaan lapsiperheille varhaisen tuen toimintamme, aina kun se on ollut poikkeustilanteessa mahdollista, kiittää MLL:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Christa Carpelan.

Olemme tehneet MLL:n kanssa jo vuosia monipuolista yhteistyötä. Alueen perheiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme olla tukemassa sitä yhdessä toimijan kanssa, jonka kautta apu ja tuki menee suoraan sitä tarvitseville. Kehitämme jatkuvasti myös uusia yhteistyön muotoja. Olemme mukana perhemyönteinen työpaikka- kampanjassa, jossa edistetään perhe- ja työelämän yhteensovittamista, jotta perheelliset työntekijät voisivat hyvin sekä kotona että työpaikalla, kertoo Eekoon henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Päivi Jäkälä.

Aiheesta lisää Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla.