Original Sokos Hotel Lappeen uudistus on nyt valmis – 135 uutta huonetta otettiin käyttöön 17.4.2023


20.04.2023

Original Sokos Hotel Lappeen mittava uudistus on nyt valmis. Viime vuoden marraskuussa aloitetussa remontissa peruskorjattiin ja uudistettiin täysin hotellin kantaosan majoituskerrosten 135 huonetta ja yleiset tilat.

 

Hotellin uudistushanke toteutettiin paikallisin voimin ja kohteen pääurakoitsijana toimi lappeenrantalainen Maalausliike Sami Ahtiainen Oy. Tiukasta aikataulusta huolimatta hanke eteni sujuvasti ja valmistui hyvissä ajoin kevään ja kesän matkailusesonkiin.

Olemme iloisia, kun meidät paikallisena toimijana valittiin toteuttamaan Lappeen mittavaa uudistusta. Myös koko alihankintaketjumme oli Lappeenrannasta, kertoo pääurakoitsijan toimitusjohtaja Sami Ahtiainen. – Yhteistyö suunnittelijoiden, tilaajan ja meidän kesken oli sujuvaa ja lopputulos on erinomainen, Ahtiainen jatkaa.

 

Huoneiden teemat paikallisuutta kunnioittaen

Uudet huoneet on teemoitettu paikallisuutta kunnioittaen. Hankkeen pääsuunnittelija ja konseptoinnin yhteistyökumppani oli Flock Oy, joka on aiemmin suunnitellut myös hotellin VENN-ravintolan ja vastaanoton.

Lappeen uusien hotellihuoneiden suunnittelu käynnistyi luonnollisesti alueen vahvuuksista käsin. Tavoitteenamme oli suunnitella aikaa ja käyttöä kestävät, tunnelmalliset huoneet hotellivieraiden nautittavaksi, kertoo Flock Oy:n pääsuunnittelija Anna Kyyhkynen. Uusissa huoneissa on kaksi erilaista paikallista teemaa. Paatti-huoneet saavat inspiraationsa Saimaan höyrylaivakulttuurista. Pihka-huoneissa puolestaan kunnioitetaan alueen vahvaa metsäteollisuutta, käsityöläisyyttä sekä perinteitä.

Iloisten eteläkarjalaisten kanssa työskentely oli sujuvaa. Eekoon tiimin napakka hankejohto yhdistettynä paikallisten rakentajien erinomaiseen ammattitaitoon ja kykyyn toteuttaa suunnitelmat korkealla tasolla johti mielestämme erittäin onnistuneeseen lopputulokseen, ja vieläpä tiukassa aikataulussa, jatkaa Flock Oy:n projektijohtaja Minna Varajärvi.

 

Vastuullisuus on vahvasti läsnä materiaaleissa ja energiatehokkaissa ratkaisuissa

Original Sokos Hotel Lappee on Green Key ja Sustainable Travel Finland -sertifioitu hotelli ja näin ollen vahvasti sitoutunut ympäristöystävällisiin ratkaisuihin ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Vastuullisuus oli vahvasti läsnä myös tämän hankkeen valinnoissa, kuten materiaaleissa ja energiatehokkaissa ratkaisuissa.

Olemme erittäin ylpeitä uudistetuista huoneistamme ja iloisia siitä, että voimme tarjota entistä mukavamman ja kestävämmän yöpymiskokemuksen vieraillemme, kertoo hotellinjohtaja Annmari Seppä. – Investoinnin kokonaisarvo oli 6,8 miljoonaa euroa, eli kyse on suuresta panostuksesta hotellimme tulevaisuuteen ja koko kaupungin majoitustuotteen kilpailukykyyn, Seppä jatkaa.

Original Sokos Hotel Lappee avattiin vuonna 1983. Hotellia on vuosien varrella laajennettu kaksi kertaa ja edellinen suuri uudistus oli vuonna 2015, jolloin hotelli ja sen ravintolamaailma yhdistettiin kauppakeskus IsoKristiinaan. Original Sokos Hotel Lappeessa on yhteensä 250 huonetta, kuusi ravintolaa ja useita kokoustiloja.

OSH Lappeen huonekuva

Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, Aleksi Vuorinne, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja, puh. 050 449 9404, aleksi.vuorinne@sok.fi
Flock Oy, Minna Varajärvi, strategi ja projektijohtaja, puh. 050 376 1111, minna.varajarvi@flock.fi