Prismojen lahjakeräykset tuovat joulumielen tukea tarvitseville lapsille


16.11.2020

Meistä jokaisella on mahdollisuus olla tuomassa joulumieltä eteläkarjalaisiin lapsiperheisiin. Haastavassa tilanteessa olevien perheiden tukemiseksi järjestetään joulun alla Lappeenrannassa perinteinen Joulupuu -keräys ja Imatralla samalla idealla toimiva Hopen Joulukeräys.

Etelä-Karjalan Osuuskaupan Prismat ovat jälleen tänä vuonna mukana paikallisten toimijoiden odotetuissa joulukeräyksissä. Lappeenrannan ja Imatran Prismoissa marras-joulukuussa järjestettävän lahjakeräykset mahdollistavat hyvää mieltä tuovan lahjoituksen tekemisen normaalin kauppa-asioinnin ohessa.

Aiempina vuosina erittäin suosituilla keräyksillä on saatu kerättyä satoja saajalleen varmasti mieluisia lahjoja koteihin, joissa pukinkonttiin muuten ei olisi mahdollista laittaa juuri mitään.

Vaikka paikkakuntien keräyksillä on eri järjestäjät, on idea molemmissa sama: tukea tarvitsevilta lapsilta on kerätty etukäteen lahjatoiveita, jotka ripustetaan Prisman aulatiloissa sijaitsevan koristellun joulukuusen oksille roikkumaan. Jokainen kaupassa asioiva voi halutessaan valita yhden tai useampia lahjatoiveita puun oksilta, ostaa ne muiden ostosten tekemisen yhteydessä ja viedä ne myymälän infopisteeseen eteenpäin paketoitavaksi ja lopulta niitä odottavalle lapselle tai nuorelle toimitettavaksi.

Joulupuu

Prisma Lappeenranta:
Joulupuu 2020 järjestäjä: Heini Ikonen / Lappeenrannan Nuorkauppakamari / Eksote keräysaika: 16.–29.11.

Hopen lahjakeräys

Prisma Imatra:
Hopen Joulukeräys järjestäjä: Hope-yhdistys keräysaika: 20.11.–13.12.