S-ryhmä laittaa kotimaisen kukkakaalin liikkeelle hintatalkoilla


28.08.2023

Kotimaista kukkakaalia on juuri nyt tarjolla runsaasti samaan aikaan ja ilman nopeita toimenpiteitä monikäyttöinen kotimainen kasvis uhkaa jäädä osin pelloille. S-ryhmässä reagoidaan tilanteeseen laskemalla kukkakaalin hintaa. Prismoissa ja S-marketeissa kukkakaalia saa nyt alle euron kilohintaan.

Olemme myös aiempina vuosina olleet aktiivisesti mukana kukkakaalitalkoissa ja myös muita kotimaisia kasviksia koskevissa tukitoimissa silloin, kun äkillistä ylitarjontaa on. Hyvän kotimaisen tuotteen jääminen pelloille ei ole kenenkään etu, vaan haluamme ehdottomasti omalta osaltamme herättää suomalaiset suosimaan satokauden herkkutuotetta. Kukkakaalihan on mainio monikäyttöinen kasvis, johon löytyy runsaasti reseptiikkaa”, kertoo myyntipäällikkö Katarina Vikman S-ryhmän marketkaupasta.

Hinnan alentamisen lisäksi asiakkaita kannustetaan kukkakaalitalkoisiin ja inspiroidaan reseptiikalla myös monikanavaisesti muun muassa Yhteishyvän, Prisman ja S-marketin digikanavissa. Lisäksi myymälöillä on mahdollisuus ohjata asiakkaita tutustumaan digireseptiikkaan.

Meillä on aiemmista vastaavista tilanteista kokemuksena se, että kaupan toimenpiteillä on merkitystä ja pystymme inspiroinnilla ja hyvällä hintatasolla aktivoimaan suomalaisia. Jos toimimme yhdessä, saamme varmasti tälläkin kertaa kotimaisen sadon hyödynnettyä!

S-ryhmän myymälöissä on tänä vuonna muutoinkin kiinnitetty kasvisten houkuttelevuuteen erityistä huomiota, koska viime syksynä huomattiin suomalaisten vähentäneen kasvisten suhteellista osuutta ostoskoreissa. Vuoden alussa kokeiltu konsepti, jossa alle euron kappale- tai kilohinnaltaan maksavia hedelmiä ja vihanneksia nostetaan erityisesti esiin, on ollut suosittu ja jäänyt pysyväksi toimintamalliksi. Elokuussa myymälöissä on myös erityisiä kotimaisen satokauden tuotteita huomioivia esillepanoja. Kukkakaalikin on juuri nyt parhaimmillaan.

Monipuolisia vinkkejä kukkakaalin käyttöön löydät Yhteishyvän sivuilta: Kukkakaali – reseptit salaateista sosekeittoon.