S-ryhmä tunnistetaan selvästi parhaiten osuustoiminnalliseksi


16.01.2018

S-ryhmä on ylivoimaisesti parhaiten osuustoiminnalliseksi tunnistettu yritysryhmä, ilmenee Osuustoimintakeskus Pellervon teettämästä tutkimuksesta. S-ryhmän osuustoiminnallisen taustan tunnisti peräti 77 prosenttia suomalaisista, kun toiseksi parhaiten tunnistettu OP Ryhmä ylsi 54 prosenttiin.

Pellervon Kantar TNS Agrilta tilaaman tutkimuksen mukaan suhtautuminen osuustoimintaan on muuttunut aiempaa positiivisemmaksi. Nyt osuustoimintaan suhtautuu myönteisesti tai erittäin myönteisesti 60 prosenttia suomalaisista, kun luku oli kymmenen vuotta aiemmin vain 47 prosenttia.

Myönteisintä suhtautuminen osuustoimintaan on nykyään pääkaupunkiseudulla. Vielä kymmenen vuotta sitten Etelä-Suomessa suhtautuminen oli koko maan kriittisintä

Aikuisista suomalaisista 90 prosenttia on jonkin osuustoimintayrityksen jäsen – vuonna 2007 osuus oli 84 prosenttia. Jokaisella on jäsenyyksiä keskimäärin 1,7 kappaletta.

Keskeisimmät syyt jäsenyyteen ovat kilpailukykyiset hinnat, osuuskunnan maksamat bonukset ja muut palautukset. S-ryhmän kohdalla hintojen kilpailukykyisyyden nosti yhdeksi kolmesta tärkeimmästä jäsenyyden syyksi peräti 58 prosenttia vastaajista. Toiseksi tärkein syy oli jäsenten palkitseminen, eli bonusten, osuuspääoman koron ja ylijäämän palautuksen maksaminen (50 %).

Noin joka viides suomalainen on kiinnostunut yrityksen perustamisesta yksin tai yhdessä jonkun muun kanssa. Osuuskunnan perustamisesta on kiinnostunut heistä 11 prosenttia, ja keskimääräistä kiinnostuneempia ovat 35–59-vuotiaat sekä ne, joilla on opisto- tai korkeakoulututkinto. Osuuskuntamuodon kiinnostusta voidaan pitää korkeana suhteessa perustettujen osuuskuntien määrään. Vastaajat pitävät osuuskuntayrittämistä ja yhdessä yrittämistä yleensä nykyaikaan sopivana.

Lähes kaikki viljelijät (95 %) ovat jäseninä jossain osuustoiminnallisessa yrityksessä, useimmiten LähiTapiolassa, osuuskaupassa tai OP Ryhmän osuuspankissa. Tuottajaosuuskunnan jäsenyyttä, varsinkin osuusmeijereiden ja lihaosuuskuntien, pidetään hyvin tärkeänä. Pääosa katsoo jäsenyydestä saatujen hyötyjen pysyneen ennallaan aiempaan tutkimukseen verrattuna.

Osuustoimintamyönteisyys maanviljelijöiden joukossa on kasvanut kymmenen vuoden takaisesta 60 prosentista 74 prosenttiin. Tyytyväisimpiä ollaan osuusmeijereihin ja POP Pankkeihin. Tyytyväisyys osuuskauppoihin on sen sijaan laskenut.