S-ryhmän hotelleille 2016 oli huippuvuosi


01.11.2016

S-ryhmän hotelleille vuosi 2016 oli erittäin hyvä, niin tuloksellisesti kuin asiakastyytyväisyydeltäänkin.

S-ryhmän hotelleille vuosi 2016 oli erittäin hyvä, niin tuloksellisesti kuin asiakastyytyväisyydeltäänkin.

 

Sokos Hotelleissa vuodesta 2011 jatkunut positiivinen tuloskehitys vahvistui viime vuonna entisestään. Lisäksi Sokos Hotels sai ykköspaikan kaikissa toimialaa koskevissa tutkimuksissa, kun se valittiin Suomen arvostetuimmaksi, luotetuimmaksi ja vastuullisimmaksi hotelllibrändiksi. Myös sisarketju Radisson Blu menestyi asiakastyytyväisyydessä hyvin ja teki lisäksi vahvan taloudellisen tuloksen.

 

Molempien hotelliketjujen kivijalat, asiakasomistajakauppa ja liikematkustuskauppa, kasvoivat viime vuonna merkittävästi. Vuodesta 2017 ennustetaan hotellikaupan osalta edelleen nousujohteista. Suomi on kansainvälisesti kiinnostava ja maan talous nousussa.

 

”Pitkä nousujohteinen kehitys perustuu aina kokonaisvaltaiseen ja kärsivälliseen tekemiseen. Olemme vuosi vuodelta kehittäneet asiakaspalvelu- ja asiakkuusprosessejamme, rakentaneet uutta Sokos Hotels -brändiperhettä ja uudistaneet konseptejamme. Kun asiat alkavat loksahdella paikoilleen, niistä syntyy yhteisvaikutus, joka on enemmän kuin osiensa summa”, ketjujohtaja Harri Ojanperä SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta sanoo.

 

S-ryhmän hotelleissa palveluita on kehitetty asiakkaiden toivomaan yksilölliseen suuntaan jo pitkään.

 

”Sokos Hotels -ketju on moni-ilmeinen ja tarjonnaltaan runsas. Sen sijaan, että vain monistaisimme hotelleja, olemme tuoneet esille yksilöllisiä, pitkän historian omaavia hotellejamme ja vahvistaneet niiden omaleimaisuutta. Sama pätee pitkälti Suomen Radisson Blu -hotelleihin, esimerkiksi Radisson Blu Plaza Hotel ja Radisson Blu Grand Hotel Tammer ovat täysin omanlaisiaan hotelleja. Standardihotellin standardihuoneen standardiasiakas voi olla hyväkin strategia jollekin hotelliketjulle, mutta meidän tiemme se ei ole”, Ojanperä toteaa.

 

Varmistaakseen hyvän tuloksen myös jatkossa S-ryhmä panostaa hotelliverkostonsa laajentamiseen ja uudistamiseen.