07.08.2017
S-ryhmän tulos kasvoi alkuvuonna kautta linjan. Erityisen ilahduttavaa kehitys oli matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä käyttötavarakaupassa.
S-ryhmän tammi–kesäkuun operatiivinen tulos oli 128 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan tulos oli 87 miljoonaa euroa. SOK-yhtymän operatiivinen tulos pysyi viime vuoden tasolla ja oli 11 miljoonaa euroa. Koko ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 5,5 miljardia euroa.
Tulosparannuksen takana ovat S-ryhmän oman toiminnan tehostaminen ja eri toimialojen kasvaneet myynnit. Monipuolisemmat valikoimat, laajat aukioloajat ja edullisemmat hinnat ovat edelleen tukeneet myynnin kasvua. Suomen päivittäistavarakaupassa S-ryhmän myynti on jatkunut alan markkinakehitystä parempana.
Ruoan hintoja on laskettu yhteensä yli 150 miljoonalla eurolla koko S-ryhmässä. Tällä hetkellä myyntikatetta on pudotettu jo noin 3000 tuotteen osalta.
– Kasvanut tulos antaa tilaa jatkaa hintojen laskemista myös tulevaisuudessa. Lisäksi parannamme valikoimia ja palvelun laatua. Käyttötavarakaupassa tuore esimerkki on elokuussa Prismoihin tuleva Boy Meets Girl -mallisto, kertoo SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.
Hyvää palvelua asiointikanavasta riippumatta
S-ryhmän digitaalisten palveluiden suosio on kasvanut. Ruoan verkkokaupan myynti kasvoi lähes 50 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. ABC:n mobiilitankkaus toimii valtakunnallisesti kaikilla ABC-asemilla ja S-ryhmän sähköisen kassakuittiarkiston on ottanut käyttöönsä noin 200 000 asiakasomistajaa. Uusia palveluita kehitetään parhaillaan.
– Haluamme tarjota ylivoimaista hyötyä ja helppoutta tuottavia palveluita. Tavoitteena on palvella asiakkaitamme yhtä hyvin asiointikanavasta riippumatta, Heikkilä kertoo.
Laajat aukioloajat ovat saaneet asiakkailta hyvän vastaanoton. Jo 45 S-ryhmän markettia on auki ympäri vuorokauden.
S-ryhmän investoinnit olivat viime vuoden tasolla eli 246 miljoonaa euroa. Merkittävin investointikohde oli Siposeen rakenteilla oleva, osittain jo toiminnassa oleva, uusi päivittäistavarakaupan logistiikkakeskus.
Asiakasomistajille maksettiin bonusta 162 miljoonaa euroa. Määrä oli noin kymmenen miljoonaa euroa edellisvuotta pienempi. Laskusta valtaosan selittää lakimuutos, joka estää bonuksen maksamisen tupakasta ja tupakkatuotteista. S-Etukortilla maksettaessa kertyvää maksutapaetua maksettiin lähes neljä miljoonaa euroa.
S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–6/2017
S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–6/2017
SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–6/2017:
SOK-yhtymän osavuosikatsaus 1–6/2017 julkaistaan kokonaisuudessaan S-kanavalla 17.8.2017.
11.10.2024 | Asiakasomistajuus | Edut ja tapahtumat
08.10.2024 | Asiakasomistajuus | Edut ja tapahtumat
03.10.2024 | Edut ja tapahtumat