Tassos saapuu Angukseen


31.08.2022

”Hyvän ruuan Tassos” oli Lappeenrannan Valtakadulla legendaarinen kreikkalaistyyppinen ravintola, joka liikutti ihmisiä koko Suomen laajuisesti. Tassokseen tultiin pitkienkin matkojen takaa nauttimaan herkullisista ruoista sekä hurmaavasta palvelusta. Paikallisille Tassos on käsite, joka herättää tunteita ja tuo mieleen hienoja muistoja.

Muistatko vielä horiatikin, dolmadekset, moussakan, kritsan kanaruukun, souvlakin tai orfeuksen ruukun? Syys-lokakuussa Anguksessa fiilistellään ja tarjoillaan nostalgisesti Eekoon 115. juhlavuoden kunniaksi Tassoksen suosituimpia herkkuja valmistettuna samoilla salaisilla resepteillä kuin aikoinaan. Kaikki klassikkoannokset löytyvät Anguksen ruokalistalta siellä jo valmiiksi olevan pippuripihvin ohella.

Angukseen on periytynyt tuo Tassoksen maankuulu pippuripihvi, jonka kastike tehdään edelleen samalla tarkoin varjellulla reseptillä, joka on kehitetty Tassoksen keittiössä. Klassikkopihvi on aikojen saatossa pitänyt vierellään erilaisia lisukkeita, mutta kastike on pysynyt ennallaan ja sitä tarjoillaan itseoikeutetusti Anguksen listalla signature-merkinnällä.

Eihän Tassos ihan 115-vuotias ole, mutta on tarjonnut elämänmakuisia kohtaamisia ja upeita ruokaelämyksiä vuosikymmenten ajan. Angus on Tassoksen perillinen ja luonteva paikka muistella legendaarista kreikkalaisravintolaa, kertoo Anguksen ravintolapäällikkö Hannele Havia.

Lämpimästi tervetuloa herättelemään herkullisia muistoja tai kokemaan uusia makuelämyksiä!

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja:
Etelä-Karjalan Osuuskauppa, ravintolapäällikkö Hannele Havia, puh. 010 7620 301, hannele.havia@sok.fi