19.03.2013
Hyvinvointimatkailu on matkailua, joka tuottaa hyvää oloa vielä matkan päätyttyäkin. Kylpylämatkailusta onkin tullut yhä tärkeämpi matkailun osa-alue, jonka myös me suomalaiset valitsemme.
Virolaiset kylpylät ovat olleet kestosuosittuja, mutta muuallakin lähialueilla, kuten Pietarissa ja Baltiassa, on kylpylälomakohteita, joihin suomalaiset matkustavat. Koti-Suomeakaan matkailijat eivät unohda. Kylpylälomilla käydään niin maissa kuin merellä.
Yleistyvä ympäristötietoisuus alkaa näkyä myös kylpylöissä. Viking Gracelta kerrotaan, että yhtä useammat palveluntarjoajat suosivat hoidoissaan ekologisia tuotteita ja luonnonmateriaaleja. Myös Viking Line satsasi uusimalle risteilyalukselleen kylpyläosaston.
Hyvinvointimatkailun syy on useasti joko rentoutuminen tai loma sekä arjesta irtautuminen.
Kylpylöistä haetaan monenlaisia hyvinvointiin ja rentoutumiseen liittyviä palveluita. Monet terveyskylpylät tarjoavatkin kylpyläpalveluidensa lisäksi erilaisia liikuntamahdollisuuksia, hierontaa ja terapioita.
– Hyvinvointimatkailuun liittyvät lisäksi esimerkiksi luonto ja terveellinen ruokavalio. Terveysmatkailu on muuttunut enemmänkin oma-aloitteiseen terveyden hoitamiseen kylpylöissä, kirjoittaa Laura Mänty Laurea ammattikorkeakouluun tekemässään tutkimuksessa.
– Kylpylöiden hoidot ovatkin monelle tie rentoutumiseen ja niitä on tarjolla hieronnasta ja valohoidoista aina fysikaalisiin kuntoutushoitoihin. Hoitojen lisäksi kylpylöissä on mahdollisuus harrastaa erilaisia liikuntamuotoja, kuten vesijuoksua tai muita vesiurheilulajeja.
11.10.2024 | Edut ja tapahtumat
11.10.2024 | Edut ja tapahtumat
11.10.2024 | Asiakasomistajuus | Edut ja tapahtumat